17.2.2020

Houston, we have a problem



Ääntelyongelma on täällä taas. Voi itku.

Käytiin Janakkalan tansseissa törsäämässä kisalahjakortti ja saatiin uusi tilalle (kätevä tapa koukuttaa ihmiset palaamaan aina uudestaan :D). Työkaverini lähti mukaan, ja reissu itsessään oli oikein hauska! Se mikä ei ollut hauskaa, oli Voltin todella huonovireinen kisasuoritus. Jo ennen kisaa se oli outo ja kehääntutustumisen jälkeen meinasi käydä kakalle halliin sisälle (!!!), ja kisan jälkeen sitä selvästi närästi. Seuraavalla viikolla toki syy paljastui lääkärikeikkojen yhteydessä, josta jo kerroinkin.

Tämä pikku eevertti hyppäsi töissä tuolta kompostikehikkoaitauksesta ulos, ja Kompassilla koiraportin yli toimistosta pikkutilaan. Vitun urpo gaselli ja näyttääkin tässä ihan idiootilta. xD
Vuoroa odotellessa Voltti oli vähän vaisu, mutta ajattelin vaan että ihanaa, se on rauhallinen. Aloitusasennossa tuli vähän märinää, ja harmiksi meidän musiikki alkoi väärästä kohtaa, jolloin mulla meni vähän pasmat sekaisin ja ekaan pyörimiseen tuli ruma kielto. Alkuohjelma meni vähän kuljeskeluksi, pujotteluissa tuli Voltilta pientä kommenttia ja keppitemppujen jälkeen lähti se väninä kunnolla käyntiin (videolla kuuluva maukuminen on Voltti......). Harmittaa, että ekat 2 peruutusta oli tosi hyviä, mutta kolmas oli liikaa (epäonnistunut jalkojen välistä peruutus alla). Harmittaa myös se, että ohjelman loppu meni plörinäksi, kun Voltti hyppi mua päin kun oli maassa, kielsi rengashypyn eikä tehnyt vikaa tassujen käsivarrelle nostoa lainkaan. Lisäksi mä olin ihan veltto lahna joka on laitettu roikkumaan ladon seinästä naulalla. Oon ton kepin kanssa aivan surkea.

Olihan siinä hyvääkin: edessä kävely tehtiin ekaa kertaa kisatilanteessa ilman keppiä ja se oli vallan upea! Maahan-käsky tuli ehkä snadisti liian aikaisin, koska mua alkoi pelottaa kun Voltti käveli suoraan kohti uloskäyntiaukkoa :D Liike oli pääosin soljuvaa ja suoritus näytti tosi paljon paremmalta kuin miltä se tuntui, eli me aletaan kuitenkin olla jo aika hyviä! Lisäksi mä pääsin mokista yli kohtalaisen hyvin.

Linkki videoon


Pisteet ja kommentit (huom uusi jännittävä pisteytys! Kunniamainintaan kaikista osa-alueista tulee tuomarikeskiarvo olla 70% maksimista, eli muista 6,3 ja koiran huomioon ottamisesta 2,1):

Johanna Saariluoma
esiintyminen 6,6; sisältö 7; taiteellinen vaikutelma 6,3; koiran huomioon ottaminen 2,9 = 22,8p
"Koiralla hienoa teknistä taituruutta, jonka varaan voisi rakentaa vielä esiintyvämmänkin ohjelman. Pari pientä katkoa intensiivisessä työskentelyssä. Hyvin koiralle valittu musiikki."

Hannele Parviainen
esiintyminen 6,2; sisältö 6; taiteellinen vaikutelma 6,1; koiran huomioon ottaminen 2,9 = 21,2p
"Hiukan nuuskimista ja ihmettelyä alussa. Kehää voisi käyttää paremmin. Iloinen koira. Hyviä liikkeitä oli mutta ohjelma jäi kuitenkin vähän vaisuksi."

Outi Tastula
esiintyminen 6,3; sisältö 7; taiteellinen vaikutelma 6,3; koiran huomioon ottaminen 3,0 = 22,6p
"Voltti on iloinen ilmestys! Hieman viivettä oli osassa reagointia ja ihan kaikkea Voltti ei tehnyt. Tasokas esitys silti ja viihdyttävä."

Kokonaistulos siis 22,20p ja 2. sija. Kunniamaininta ja koulari jäi kiinni taiteellisesta vaikutelmasta (0,07 pisteestä xDD). En kyllä olisi tuolla suorituksella sitä ehkä halunnutkaan, vaikka tietty alkuun se vähän harmittikin, kun olisin jo halunnut lähteä suunnittelemaan voittajaluokan ohjelmaa.

On se sentään söpö. Miten mä saisin sen olon kisakehässä paremmaksi?

Eikä siinä vielä kaikki


Koirakeitaalla otettiin korjaussarja keskiviikon treeneissä, kun Katri oli suunnitellut meille kisatreenin ennen lauantain kisoja. Eli kaikki siis kuten virallisissa kisoissa kehääntutustumisineen ym rutiineineen. Menin kisakehään rennolla mielellä rennon oloisen koiran kanssa, mutta heti alkuasennossa alkoi vinkuminen. Ja se volinahan jatkui koko suorituksen ajan ja puolet tempuista jäi tekemättä tai ne oli rikkonaisia, tassunannot ihan kamalia. Voi harmistuksen harmistus, mä olin niin kauhean pettynyt että oli vaikeaa palkata koira mutta peruutusten jälkeen rengashypystä sitten heitin sille pallon, mikä oli varmaan paras veto mitä siinä vaiheessa pystyin tekemään. Katrille annoin sitten kunnon räntin siitä kuinka paska koira mulla on ja kuinka mä oon ihan paska ja mistään ei tule mitään.

video

Joitain ideoita sain vastineeksi: ensinnäkin se oma liike. Jos vetäisin oikeesti täysillä ja ihan överiksi, voi olla, että Voltti lähtisi paremmin mukaan - nyt mä ehkä painostan sitä jäätymällä itse jokaisesta virheestä? Toinen oli se, että peruutuksissa katsoisin vähän koiran ohi, mitä joskus kokeilinkin, vaihtelevalla menestyksellä. Ja sitten se, mikä todennäköisesti on villakoiran ydin: ohjelma vaihtoon.

Mua harmitti ajatus ohjelman ja etenkin musiikin hylkäämisestä hirveästi, sillä Jumpin' Jack on Voltille täydellinen biisi. Mutta uskon, että ongelma on pääosin siinä, että Voltti tietää ohjelman jo liian hyvin. Voisin toki räjäyttää sen kokonaan ja rakentaa uudestaan, mutta pelkään, että huono mielentila on jo yhdistynyt tuohon biisiin. Joten päätin jättää sen nyt ainakin tauolle, ja editoinkin meille jo uuden musiikin seuraaviin kisoihin, jota lähdemme nyt työstämään. Uuden ohjelman tavoitteena on se, että vaikka koira jättäisi kaiken tekemättä, mä tanssin senkin puolesta. xD Epämukavuusalue, täältä tullaan.

Volttiakin vitutti kun joutui huutokonserttinsa jälkeen häkkiin tauolle


Eikä siinäkään vielä kaikki


Sunnuntaina sovittiiin treenit Camillan kanssa Kompassille. Treenasin vuorotellen molempia koiria ja ehdittiin tehdä ihan hirveesti asioita tunnissa.

Tempo teki ainakin
  • sivulletuloa, jossa se joutuu vielä työstämään vasemmasta kädestä luopumista sekä oikean paikan hakemista (jää helposti vähän taakse)
  • kosketuskeppiä ja frontin alkeita; ensi kerralla namit jotka näkyy heittäessä, nyt meni puolet toistoista ihan plörinäksi kun sokee tempotsi ei nähnyt lentäviä nameja
  • maahanmenoja, jotka oli ihan superhienoja ja ilman melkein mitään vartaloapuja hissinä maahan plätsistä,
  • kekottamista (eli kurreistunta)
  • kumartamista, jonka tajusin ehkä olevan syy siihen että maahanmenot oli niin hienoja eli kannatti alkaa opettaa tätä pari viikkoa sitten
  • peruuttamista, jota se tarjosi joka välissä muutenkin ja peruuttaa muuten jo pitkiä matkoja vaikkakin omaan tapaansa kovin hitaasti ja harkiten
Voltti teki
  •  sivulletuloja, jotka parani kahdella treenillä niin että ehkä yksi toisto oli liian väljä ja pari toistoa jäi vinoiksi mutta muut sai palkata heti kun meni niin hienosti
  • peruutusta jossa tuli välillä ääntä ja välillä taas superhienoja peruutuksia samalla kun peruutin itse
  • front- ja kävele-erottelua niin, että frontin jälkeen käskin kävellä, nämä sujui tosi hienosti heti kun front alkoi sujua (eka tarjosi pyörimistä ja kävelyä ja tohottamista ja huutamista ja sit teki varmaan 20 toistoa vinoon kun oli ihan varma että ollaan menossa oikeaa etunurkkaa kohti)
  • kumartamista, joka on eka temppu johon olen ikinä tehnyt ärsykekontrollia oikeaoppisesti, eli palkkasin kun ei tarjonnut kumartamista ja pyysin välillä tekemään muita temppuja ja palkkasin kumartamisesta vain kun pyysin sitä
  • jalkojen väliin tuloa eli heppaa, ihan uusi juttu
  • pieniä temppupätkiä joista sai palkan kun teki hiljaa
  • tassunantoja lähellä ja kaukaa, ja näistä sai palkan heti jos teki hiljaa. Tassunannoissa ääntely on ollut helvetillistä ja en oikein tiedä mikä siihen auttaisi.
Että joo ihan vähän meni överiksi. Voisi yrittää suunnitella treenejä ja tehdä niitä sitten sen suunnitelman mukaan.. Yhden tunnin koulutin, ja sitten oli vielä ATD:n hallilla kouluttajapalis jonka jälkeen aikaa treenata vapaasti. No mähän treenasin! Voltti jatkoi front-kävely-erottelua, joka oli vaikeeta täällä, kun hallilla vire on aina ihan tapissa. Tehtiin vähän ruutua - eka toisto aivan täydellinen, mutta en tietenkään voinut lopettaa siihen, vaan piti tehdä vielä ainakin 5 aika köykäistä toistoa (miksi??). Loppuun temppupätkiä, jotka oli kamalia ja Voltti vänisi joka ikisen mun antaman käskyn jälkeen :( Siis oikeasti joka ikisen. Pyöri ÄÄ, pakki ÄÄÄÄ, minua ÄÄ äÄÄ, ali ÄÄ ali ÄÄÄ pakki ÄÄÄÄääÄÄ. Voltti meni häkkiin vänisemään ihan keskenään ja otin Tempon leikkimään mun kanssa, koska se ei osaa leikkiä, ja kerrankin sitten ihan vaan leikittiin enkä yrittänyt vääntää siitä mitään opettavaista leikkiä. Sit lähettiin kotiin.

Kyllä, revin jo pelihousuni tuon ääntelyn kanssa. Oli taas sellanen fiilis että lopetan koko koiratanssin, mutta ehkä mä vielä yritän jotain. Laitetaan nyt eka se ohjelma vaihtoon ja lopetetaan sitten uudestaan jos se ei auta.

Järjestettiin Annan kanssa koiratanssikilpailut (pakollinen homma ennen ylituomarikurssia). En muista millon oisin jännittänyt ennen kisoja noin paljon! Kisapaikalle ajaessa oksetti ja kisakehää rakentaessa oksetti ja tota sämpylää söin varmaan 2h samalla kun kirjasin tuloksia ja edelleen oksetti. Kisaaminen on niin helppoa, vastaavana koetoimitsijana oleminen aivan järkyttävän stressaavaa, kun yksi moka voi pilata kaikkien kisapäivän. No oli se kivaakin, sitten kun kaikki oli onnistuneesti ohi :D
Lahjottiin tuomarit kangaskasseilla, näitä saa muuten edelleen tilata :D

11.2.2020

Tokojuttuja ja sairastelua

ATD:n tokoviikonlopusta innostuneena olemme treenailleet tosi paljon kaikkia pikkuasioita kotosalla: kaukoja, kapulanpitoja ja nostoja, Tempolle sivulletuloja, ja Voltille tietty myös temppujuttuja. Jokuset treenit on muuallakin käyty, parit ohjatut hallilla ja parit omatoimitreenit Kompassilla. Marin ohjatuissa pureuduimme erityisesti ruutuun ja kapulanpitoon, ja niihin saatiinkin kivoja ideoita.

Vielä yksi hoitokoirakuva. Lekkilä on söpöin <3
Ruutuun sellainen ajatus, että koira ei säheltämällä saa edetä. Voltti selvästi joko tekee kerrasta oikein ja tietää mitä tekee, tai lähtee heti häröilemään johonkin eikä edes ajattele koko ruutuun menoa. Mari kehotti, että laitettaisiin aina homma kerrasta poikki, jos suunta ei ole suoraviivaisesti kohti ruutua, eli kutsun koiran pois, jos se lähtee haahuilemaan. Palkan mahdollisuus siis poistetaan - kyllähän se ruutuun osaa juosta, jos keskittyy, ja silloin saa palkankin. Rohkeasti pitää tehdä nyt myös paljon tyhjiä ruutuja, koska koira kyllä hahmottaa ruudun. Palkka joko heittämällä koiran eteen sen edetessä tai sitten esim. avustajalta.

Kapulanpidossa palattiin ihan alkutekijöihin, sillä etenkin tunnarin pito on ollut hirvittävän kamalaa. Leuat lähtee heti liikkeelle ja ihmekös tuo, kun siihen ihanan pehmeään puuhun on niin mukava purra hampaat kiinni.. Leuat pysähtyvät kyllä heti, kun koira vähän patoaa, ja patoamisessa apuna käytetään toistaiseksi namia. Eli kapula suuhun ja nami koiran naaman eteen niin, että namia tuijottaessaan se keskittyy pitämään suun kiinni, ja palkkaus. Kotitreeneissä ollaan saatu jo muutama nätti nostokin aikaiseksi, muualla en ole uskaltanut vielä kokeilla. Tunnarin etsintää ollaan kyllä tehty, se sujuu kivasti.

Taikuri Los Voltos koiratanssitreeneissä
Tempo manaa
Tempokin sai Vijuelta oman heijastinliivin ihanassa minttu-värissä, mää niin tykkään! Nyt näkyy!
Aloitettiin Kompassilla ylempien luokkien liikkeet -kurssi, mistä olen tosi innoissani, se kestää 10 viikkoa. Ekalla kerralla käytiin läpi sivulletuloa, seuraamista ja paikallaoloa. Sivulletuloissa sain neuvoksi ottaa sivuaskeleen oikealle ennen kuin koira ehtii istua, jolloin se joutuu hakeutumaan oikein kunnolla mun viereen - tämä tuotti tuloksia jo ihan muutamalla toistolla, eli nyt kunnon kuuri näitä! Seuraamisessa myös käyttöön sama sivuaskeltekniikka, etenkin niin, että heti kun otan askeleen, palkkaan koiran saman tien jalasta kiinni (tää oli alkuun mulle tosi vaikeaa kun piti keskittyä niin moneen asiaan xD). Koutsi Jenni kehotti opettamaan myös pyörähdyksen kautta selän takaa palkan hakemisen, silläkin varmaan saa edistämistä ja väljähtämistä korjattua. Näillä siis myös kunnon kuuri ja ensi viikolla katsotaan, missä mennään.

Kotiläksyksi tuli tehdä myös laudoista Voltille sivulletulo- ja kaukokäskykehikko :D Eli U:n muotoinen kehikko johon koira just sopivasti mahtuu, takaosa avoin. Ensin opetetaan hakeutumaan kehikon sisälle ja sitten siirretään se sivulle. Voi käyttää tosiaan myös kaukoissa, ja ehkäisee vinoutumista sekä eteenpäin liikkumista.

Oli meillä vähän aurinkoakin ja pakkasta ja luntakin eksyi maahan - ei ole enää


Loppuun tehtiin paikallaolot, ensin perustyyliin ja sitten kunnon häiriköinnillä ja hetsauksilla - eli palkattiin koiria lennosta niin, että kun oltiin kävelemässä poispäin, vapautus kiinni palkkaan. Palkan sai myös heittää koiralle tai tehdä luoksetulon pidemmän paikallaolon sijaan. Tosi hyvää treeniä näille osaaville koirille! Voltille kävi yksi moka, kun lähti liikkeelle naapurin tule-käskystä (oli tosi samankuuloinen kuin mun antamana), mutta korjattiin tämä seuraavaan yritykseen ja siitä sai lentopallopalkan. Tällaista treeniä pitää tehdä useamminkin, varmasti vähentää sitä haistelua ja ympäristön tuijottelua jätöissä.

Voltin mahavaivat


Viime viikolla Voltti olikin ekaa kertaa ihan kunnolla kipeänä. Tiistai-iltana töistä tullessamme se alkoi kotona oksentaa, eikä mikään pysynyt sisällä. Telkesin sen eteiseen nukkumaan, mikä oli ihan hyvä veto, sillä yön aikana se oli juonut ja oksentanut ja juonut ja oksentanut koko eteisen täyteen. Varasin sille iltapäiväksi lääkäriajan ja otin Tempon mukaan töihin, jotta Voltti saisi olla kotona rauhassa. Lääkäriin mennessä se oli jo paljon pirteämpi, ja ajattelin, että käynti olisi ihan turha. Röntgenissä näkyi, että ohutsuoli oli yhdestä kohtaa vähän laajentunut mutta heti ei näkynyt mitään vierasesinettä, joten Voltti sai nesteytystä, pahoinvoinninestopistoksen ja mahansuojalääkkeitä sekä passituksen kotiin syömän pieniä annoksia ruokaa.

Kipeä kuukkeli on kipeä </3 :'(

Ruoka ei kuitenkaan oikein maistunut, ja kotona vointi oli taas vähän huonompi - Voltti ilmeisesti skarppasi lääkärissä. Mukaan oli annettu ruutallinen varjoainetta, joka piti syöttää illan aikana, jotta torstaiaamun uusintakuvauksessa nähtäisiin, onko suolessa tukosta. Varjoaineet menivät nätisti kurkusta alas, ja aamulla Voltin olo oli taas jo parempi, joten otin Tempon mukaan lääkäriin ja kuvittelin lähteväni sieltä suoraan töihin poikien kanssa.

Mitä vielä, kuvat otettiin ja lääkäri katseli niitä pitkään. Hoitaja kävi välillä kysymässä, monelta varjoaineet oli syötetty, ja sitten mut kutsuttiin katsomaan kuvia. Varjoaineet olivat kaikki ohutsuolessa ja peräsuoleen asti ei ollut päätynyt mitään, eli suolessa oli tukos. Voi helvetti. Lääkäri käski viedä Tempon kotiin, lähteä Voltin kanssa pitkälle lenkille ja tulla takaisin kahden tunnin päästä uuteen kuvaan. Jos tukko ei olisi silloin liikkunut, leikattaisiin.

Meni sitten työpäivä kertaheitolla uusiksi - Tempo himaan puruluun kanssa ja Voltti lähti mun kanssa metsään. Se oli vähän laiskempi kuin yleensä, mutta silti ihan virkeä, ja touhotti menemään vain vähän tavallista rauhallisemmin. Ei kuitenkaan edes yrittänyt kakata, mikä huoletti ihan hirveästi. Reilun tunnin lenkkeilyn jälkeen lähdettiin takaisin lääkäriin huonoja uutisia odottamaan, mua pelotti hirveästi että Voltti pitäisi leikata. Kuvien katsominen kesti tällä kertaa lyhyemmän aikaa ja onneksi, onneksi tavara suolessa oli lähtenyt liikkeelle ja massaa oli päätynyt peräsuoleen asti, eli välitöntä leikkaustarvetta ei ollut! Huokaisin helpotuksesta, lähdin iltapäiväksi tekemään kotiin etätöitä ja mukaan saatiin parafiiniöljyä jota piti pakottaa pikkukoiran kurkusta alas vielä kolme kertaa päivän aikana. Lisäksi ostin purkin helposti sulavaa Hill's märkäruokaa, joka kuulemma varmasti maistuisi. Perjantaiaamuna vielä uusintakuvaus, miltä suolisto näyttäisi.

Volttia nesteytetään. Voltti VIHAA.

No ei muuten maistunut purkkiruoka. Voltti nukkui muutaman tunnin, loppuillan oli todella kipeä. Ei syönyt, vaivoin vähän joi, oli kamalan vaisu ja meni vaan piiloon mun sängyn alle tai jalkoihin kerälle. Sitä silminnähden sattui tosi paljon, ja mua itketti kun pelkäsin, että se pitäisi kuitenkin leikata. Ja tietty säälitti raukkaparka, kipeä spanieli on todella surkea ilmestys. Purkkiruuat päätyi Tempon suuhun, mutta onneksi iltalenkillä Voltti sai ripuloitua parafiiniöljyt ja vähän jotain muutakin, ja sen jälkeen söi pari nokaretta lusikalla syötettynä.

Pelkäsin jo pahinta, mutta aamulla Voltti olikin ihan oma itsensä. Kakkasi kunnon löysät aamulenkillä useaan otteeseen, ja tuotokset näytti luumurskalta. Lääkärissäkin käyttäytyi omaan hulluun tapaansa ja touhotti kuin ei koskaan olisi kipeä ollutkaan. Röntgenissä näkyi onneksi lähes normaali suolisto, eli pahin oli selvästi takana. Ruokakin meni lopulta alas hyvällä halulla, ja syylliseksi tukokseen pohdin lauantaina antamiani poronluita. Jää nyt nuo aidot luut jatkossa muille, ja meillä syödään enää nahkalöröjä. Onneksi selvittiin säikähdyksellä (ja kolmella lääkärikäynnillä ja 700 euron laskulla), leikkaaminen olisi ollut tosi iso operaatio ja siitä toipuminen ollut varmasti pitkä prosessi!
Kaikki hyvin, ja metsäänkin päästiin
oli rankkaa olla kipeenä

22.1.2020

Hoitokoiria ja tokontäyteinen viikonloppu ATD:n kouluttajien leirillä


Ihanin Lekkilä Electrooninen <3
Tammikuu on hurahtanut ihan siivillä! Osansa toki on sillä, että olen ollut hoitamassa Tempon kasvattajan koiria parin viikon ajan täällä Vantaalla. Koiria oli aluksi viisi ja nyt neljä, kun ihanin ruskuli-kultamuru Electra aloitti juoksunsa ja lähti juoksuevakkoon viime perjantaina. Harmi, että juuri se helpoin ja lähes ajatuksen voimalla toimiva koira oli pakko laittaa muualle :D Vilinää on riittänyt, ja viikon verran mulla on ollut lomaa töistä, joten ollaan saatu lenkkeillä päiväsaikaan, katsoa telkkaria, poltella takkaa ja ihan vaan olla. Lenkkeilyn lisäksi ollaan kyllä treenattukin, pari ilta-kotitreeniä olkkarissa ja pari kertaa Kompassilla koko joukolla. Työviikko oli vähän raskaampi, kun piti käydä aamulla koirapuistossa, ajaa tukka putkella ruuhkassa töihin, pitää aina jotain koiraa töissä mukana, ajaa heti neljältä pahimmassa ruuhkassa tukka putkella takaisin ja kotona siivota pissaliisa-Leonan kusia olkkarista. Ja sitten taas koirien kanssa autoon, metsään, pitkä lenkki, kotiin, ruokaa, nukkumaan. Aamulla sama uudestaan. Puuh!

Teini-ikäisenä haaveilin siitä, että aikuisena mulla on ainakin 6 flättiä ja omakotitalo jossain periferiassa. No ei ole, eikä tule - viisi koiraa on ihan helvetisti liikaa, ja ilman autoa (ja tätä Camillan paritaloa) emme olisi kyllä selvinneet mitenkään :D Tuollaista sinkoilevaa joukkoa ei paljoa remmissä lenkitellä, ja ollaankin lähes päivittäin ajettu johonkin metsänreunaan ja käyty pitkä lenkki koirat vapaana. Olen jopa onnistunut ajoittamaan lenkit niin, että kertaakaan ei ole tullut ketään vastaan (no koirametsässä on, mutta siellä se ei haittaa). On kyllä ihanaa katsoa, kun tuollainen iso lauma rallattaa menemään pitkin pusikoita. Kelit ovat olleet ikävän märät ja mun kumisaappaatkin vuotavat, vaikka ne on kesäkuussa ostettu, mutta tänään Camilla palaa ja mekin palaamme takaisin kerrostalokaksioomme Voltin ja Tempon kanssa. Lomailu jonkun toisen kotona on ollut oikeasti virkistävää, kun on päässyt kokonaan pois kotiympäristöstä, jossa joka puolella on erilaisia siivottavia kaappeja ja kasoja ja keskeneräisiä projekteja. Ja onhan noi koiratkin ihkuja <3

Tokoviikonloppu


Viime viikonloppuna pakkasin koko köörin (miinus Electra, nyyh) autoon, ja ajelimme Strömforsiin ATD:n kouluttajien tokoleirille. Lauantaina oli jokaiselle yksi puolituntinen Mari Leiviskän opissa ja yksi puolituntinen omatoimitreeniä liikkurin ja toisen koirakon kanssa, sunnuntaina sitten kaksi puolituntista vastaavaa omatoimitreeniä. Treeniaikaa oli siis runsaasti, ja osan ajasta sai tehdä Tempo, kun Voltilla alkoi keskittyminen herpaantua.

Emme ole aiemmin käyneet kyseisessä hallissa, joten lauantaina Marin vuorolla ajattelin leikkiä Voltin kanssa tokokoetta. Mua ei toki jännittänyt yhtään, mutta tein kuitenkin samat rutiinit kuin kokeessa: eka koirien pissatus, sitten kamat halliin ja vähän aikaa hengailua siellä, jossain vaiheessa koira halliin ja häkkiin ja pientä keskittymistreeniä namien kanssa, ja sitten kutsuminen kehään. Mulla oli herkkuina Voltille lihapullia, ja se olikin ihan liekeissä niistä :D

Kisatreeni


Kehäänmeno yllätti toden teolla. Voltti sai vikan naminpalan mun kädestä just ennen kehäänmenoa, ja lähdettiin kävelemään sinne yhdessä. Tyyppi tepsutteli mun vieressä kauniissa kontaktissa rentona ja reippaana, eikä puhettakaan mistään haisteluista tai kehän skannailuista - vau!! Kun pääsimme ekalle aloituspaikalle, se sai kokonaisen lihapullan, kun oli ollut niin hieno :D Teimme jonkin verran siirtymätreeniä niin, että Mari ohjasi meidät uudelle aloituspaikalle ja kuppipalkkaa oli vahtimassa toinen henkilö. Voltti oli näissä ihan sairaan makee, ja jatkoi samaa rentoa ja innokasta seurailuaan, haki perusasennot hiljaa, pysyi niissä hiljaa, ei vinkunut "liike alkaa"-kommenteissa ja oli ihan super.

Mieletöntä, että se on selvästi vihdoin alkanut tajuta, mitä siltä haluan, ja tekee sen. Kesällä, kun aloitimme nämä treenit Marin kanssa, Voltti juoksi pitkin Sirkuskenttää milloin minkäkin hajun tai kiven tai kepin perässä, ja oli ihan holtiton, ellen käskemällä käskenyt sitä kulkemaan vierellä. Todella paljon on siis tapahtunut edistystä, ja onkin ihan mielettömän palkitsevaa, että se näkyy just tällaisessa vaikeassa tilanteessa. Hieno Voltti!




Kiertohyppynouto+liikkeestä seisominen


Siirtymien jälkeen lähdimme purkamaan kiertohyppynoutoa, jota ollaan itsenäisesti treenailtu aina välillä. Voltille ongelma on ollut usein etenkin kapuloista luopuminen, mutta myös esteitä se välillä kiertelee. Aiemmin olen tehnyt niin, että aloitan kierrot lähempää törppöä, siirrymme vähitellen esteiden linjalle ja lopulta esteiden taakse, mutta Marilla oli tähän parempi ajatus: lähetyspaikka on koko ajan sama, mutta kartiota siirretään kauemmas. Ensin se on esteiden edessä, sitten esteiden linjalla, sitten niiden takana jne. Tällöin estehäiriö on koko ajan näkyvillä, eikä koiralla ole ensin superhelppoa kiertoa läheltä ja yhtäkkiä supervaikeaa kiertoa kaukaa ja niin että esteetkin on välissä.

Toinen hyvä vinkki koski kapulaa: opetetaan koiralle kapulasta luopuminen alleviivaamalla sitä. Kiertokartio oli ihan lähellä, ja avustaja kapulan kanssa ihan lähellä kartiota niin, että koira ei päässyt varastamaan kapulalle (avustaja nosti sen pois jos yritti), mutta kierto ei myöskään ollut liian vaikea. Voltti selviytyi tästä tosi hyvin ja ekojen haparointien jälkeen teki kierrot vauhdikkaasti kapulasta välittämättä. Ei haitannut sekään, että avustaja heilutteli kapulaa ja kutsui Volttia katsomaan sitä. Jes!

Välillä Voltti selvästi epäröi, eikä reagoinut kiertokäskyyn. Näissä tilanteissa kuulemma kannattaa ennemmin auttaa koiraa esim. viemällä se kiertoon, eikä antaa koko ajan uutta käskyä, sillä Voltti ei siitä uudestakaan käskystä lähde kiertämään, vaan nytkähtää paikallaan tai korjaa perusasennon.


Tempotsi vaanii
Lellona vaanii

Loppuun ehdimme katsoa vielä liikkeestä seisomista, joka on ollut meille (mulle) aika haastava. Nyt Voltti esitteli sitäkin ihan suvereenisti ilman aiettakaan istua, vaikka mä jätin käsiavun vähän pienemmäksi. Mari kehoitti miettimään, haluanko opettaa ensin käsiavun pois vai ottaa oman liikkeen mukaan, mutta pääpaino pitäisi koko ajan olla siinä, että stopit pysyvät napakoina ja kriteeri niissä selvänä meille molemmille. Lisäksi läksyksi tuli luopumistreeniä, köh. Sillä saa vielä korostettua stabiiliutta seisomiseen, vaikka se nytkin on jo aika hyvä.

Vuoron jälkeen oli jokunen tunti taukoa, jolloin pennut pääsivät vuorotellen vähän häröilemään halliin. Vauhti sai häröillä vain ulkona. Kävelytin koirat yksitellen, joka oli huomattavasti helpompaa kuin se, että veisin niitä yhdessä nipussa.

Kun kaikki olivat käyneet Marin koulutettavana, tehtiin paikallaolot. Voltti teki istumisen, mikä oli muuten ok, mutta haisteli jätössä tosi paljon. Paluussa jätin namin sen eteen, jotta ei kääntyisi mukana, palkkailin odotteluajan mun kädestä ja kun liike päättyi, vapautin etunamille.

Omatoimivuoro


Omatoimivuoro aloitettiin tunnarilla, kun Voltti oli edelleen mukavan keskittynyt eikä tuntunut siltä, että pursuilee joka suuntaan. Olen vihdoin ottanut härkää sarvista ja aloittanut tunnaritreenit, sillä eihän koira sitä opi, jos sitä ei edes yritä opettaa.. Nyt ekassa vaiheessa liikkuri piilotti omaa kapulaa putkenpainojen tai ruutunauhamytyn sekaan, ja Voltin piti se etsiä. Selvästi se sekoitti tätä vähän noseen, sillä ei aluksi oikein reagoinut kapulaan eikä yrittänyt noutaa sitä, mutta kun kehotin löydön jälkeen tuomaan, niin seuraava toisto oli jo parempi. Mun täytyy muistaa sanoa koiralle virittelysana ennen liikkeen aloitusta, jotta sille on selvää, mitä ollaan tekemässä.. Voltti ei muuten edes purrut kapulaa palauttaessaan sitä, mitä viimeksi teki ihan hillittömästi. Ruutunauhasotkun seassa ollutta kapulaa se ei meinannut löytää, oli kyllä selvästi hajulla mutta lähti sitten vain menemään, mutta takaisin palattuaan palikka löytyi ja Voltti kaivoi sen nauhojen seasta. Kolmisen toistoa tehtiin tätä ja koska kaikki olivat hyviä, ei otettu enempää.

pudist
Toisena juttuna otettiin seuraamista, se oli tosi kiva. Peruutus meni vinoon mun taakse ja juoksuosuudessa Voltti vähän jäi, mutta palkkaamisen aihetta oli paljon, ja paljon mä sitä palkkasinkin. Hidas käynti oli paljon rauhallisempi kuin yleensä. Kivaa, että tämäkin alkaa pikkuhiljaa toimia. Meillä tuntuu olevan nyt kunnon tokobuusti - mielentila on jo todella hyvällä mallilla, ja on siistiä, että on päästy vihdoin tekemään ihan liikkeitäkin jatkuvan keskittymisen sijaan! Etenkin tällaisessa tilanteessa missä avustajia riittää ja saa ihan eri lailla häiriötä on tosi hyvä päästä treenaamaan liikkeitä.

Loppuun otettiin vielä vähän kaukojumppaa, ja sitten Tempo-pentunen pääsi tekemään loppuvuoron, kun en viitsinyt Voltin kanssa enempää tehdä, jottei se alkaisi olla huono :D Tempolla oli ihan superhyvä fiilis kehään mennessä! Hän oli iloinen ja vauhdikas ja kerjäsi namia vimmatusti, superherkuista toki seurasi myös vähän säätöä.. Tempo pääsi tekemään lähinnä häiriöhommia niin, että liikkuri kulki lähellä ja höpötteli ja mä tein pennun kanssa omiani. Perusasentoihin hän hakeutuu jo oikein hienosti, jää tosin helposti vinoon, jos en ohjaa loppua namikädellä (seinäreeni käyttöön). Ekaa kertaa tein myös luopumistreeniä niin, että namikäsi oli koiran pään vieressä, mutta sitä ei saanut katsoa vaan namin sai katsomalla mua. Erityisen vaikeaa oli se, kun namikäsi oli koiran pään vasemmalla puolella, mutta toisaalta mun käsi tullee sijoittumaan johonkin koiran pään taakse seuraamisessa. Seuraamisessa se on vielä ihan kiinni namissa, mutta välillä pysyy oikealla paikalla suorassa jos namin nopeasti nostaa pois - ei siis vielä kiirettä tässä, vaan rauhassa eteenpäin, jotta tekniikka säilyy.

Vanha kunnon häröpallo
Uutena juttuna tehtiin sivulta maahanmenoa, joka vaatii vielä ison käsi- ja vartaloavun, kuten maahanmeno muutenkin. Avun kanssa menee kuitenkin nätisti suoraan, joten ei kiirehditä senkään poistamisessa, vaan yritetään pitää suoruus kriteerinä jatkuvasti. Kun yritin nousta ylös, tuli pentu perässä, mutta odota-käskyllä pysyi. Lopuksi muutamat kartion kierrot, joissa Tempolla alkaa olla jo joku haju tehtävästä, mutta kiertää aika tiiviisti ja saattaa yrittää kaataa kartion. Loppuleikit olivat kivat, välillä jopa vähän taisteli lelusta!

Häkissä pojat odottelivat nätisti paitsi silloin, kun toinen oli treenivuorossa, ja molemmat itkivät treenaajan perään.. Kun treenit oli ohi, käytiin vielä pikapissatus koko porukan kanssa, ja sitten vein omat koirat huoneeseen ja hoitokoirat jätin autoon päivällisen ajaksi. Ruoka oli ihanaa - jos menette joskus Strömforsiin, suosittelen ottamaan safkat sieltä! Oli omista lampaista tehtyä lammaspaistia ja mielettömän hyvää lohta ja perunamuusia. Ruuan jälkeen olin ihan valmis nukkumaan, mutta käytiin vielä pieni iltalenkki ennen huoneeseen vetäytymistä. Pikku painit piti pentujen vetää vielä ennen kuin malttoivat rauhoittua, mutta yö nukuttiin kaikki oikein mukavasti.


Aamulla herätys oli puoli seiskan maissa, sillä halusin käyttää koirat kunnon lenkillä ennen aamupalaa. Yllättävän hyvin sujui neljän kanssa kävely - alkoivat varmaan olla väsyneitä.. Aamupalan jälkeen treenit jatkuivat kympiltä, ja nyt otin suoraan molemmat pojat halliin, hoitolapset saivat taas nököttää autossa.

Sunnuntain treenit


Sunnuntaille halliin levitettiin läjä tennispalloja, joita kukin sai käyttää häiriönä miten halusi. Ruutu oli aamupäivällä hallin pitkällä sivulla, iltapäivällä diagonaalina etukulmassa. Päätin käyttää tämän hyödyksi ja tehdä Voltin kanssa molemmilla vuoroilla ruutua. Ekassa setissä vain kaksi toistoa: ekassa appari oli vienyt pallon valmiiksi ja Voltti sai juosta sinne (hienosti reagoi virittelyyn eli tiesi kyllä mitä oli tekemässä), toka oli lähetys tyhjään ruutuun ja pysäytys, tämä oli ihan super! Näkyy onneksi videollakin, kerrankin :D Tokassa setissä ollut diagonaaliruutu oli ihan piece of cake - Voltti ei ehkä tajunnut, että sen kuuluisi olla jotekin hankala.. Ekassa toistossa oli taas pallo valmiina, johon koira juoksi epäröimättä. Tokassa tyhjä ruutu, ja Voltti jäi ruudun eteen katsomaan mua, ennen kuin meni perille asti ja sai pallon.

Seuraavat toistot tehtiin niin, että pallo olikin avustajalla, ja hän heitti sen ennen kuin koira oli edes ruudussa, kun se vielä juoksi kovaa. Ekassa yrityksessä ajoitus oli vähän pielessä, kun pallo lensi juuri koiran hidastaessa, mutta toka onnistui just niin kuin piti, eli heitto tuli kun koira oli vielä menossa kovaa. Täytyy näitä kokeilla uudestaankin.

Linkki videoon


Seuraaminen oli sunnuntainakin oikein kivaa. Pallomeren läpi kulkeminen oli haastavaa, mutta uskon, että myös mun keskittymisen herpaantuminen vaikutti tähän - olin vähän puolivaloilla liikenteessä ja yritin väistellä toisia koirakkoja, jolloin ei ollut itsellä kunnollinen tsemppi päällä. Miten voi vaatia koiralta täyttä keskittymistä, jos itse häröilee menemään miten sattuu? Otettiin palloilla vielä toinen läpiseuruutus niin, että itse pysyin mukana, ja se sujui koiraltakin hienosti. Tokassa setissä eri liikkurilla liikkuri häiriköi ihan kunnolla kävelemällä koiran vasemmalla puolella käytännössä kiinni koirassa, mutta Volttipa skarppasi ihan hirveän hienosti eikä välittänyt liikkurista lainkaan! Mua taisi ahdistaa enemmän, kun joku tuli mun henkilökohtaiseen tilaan xDD

Tunnarikapulan piilotusta jatkettiin myös, ja siinäkin oli nyt ääntelyä, kun mä en ollut kunnolla kartalla. Hyi minua. Itse etsinnät ok, Voltti selvästi näki mihin kapula meni ja juoksi vaan suoraan sinne nappaamaan sen :D Liikkuri ehdotti, että kapulat voisi olla aginumerokylttien takana, jolloin ei voi pelkällä silmällä mennä - tämä olikin hyvä idea, ja toimi ainakin näin yhdellä kapulalla! Täytyy vähän pohtia, missä vaiheessa vääriä voi lisäillä mukaan.



Kiertohässäkkää otettiin toinen sarja kapulasta luopumisen merkeissä, ja yritettiin saada vähän etäisyyttäkin kiertoon. Luopumiset sujui hienosti, mutta kun törppö oli liian kaukana, ei kiertäminen oikein ottanut onnistuakseen. Pikkuhiljaa siis, eikä liian isoja askelia kerralla.

Puolenpäivän aikaan oli taas paikallaolot, ja Voltti teki taas istumisen. Jätössä palkkasin nyt heti lähdettyäni, jottei ehtisi alkaa haistella, ja haistelu tuli vasta kun olin hetken seissyt paikoillani. En kehdannut kieltää, vaan toistin odota-käskyn, mutta lopulta nenä nousi ihan itsenäisesti maasta, josta kehuin. Paikkishaisteluihin täytyy tehdä nyt joku sotasuunnitelma..

Tempo sai tehdä jälkimmäisestä vuorosta osan. Jälleen fiilis oli erinomainen kehään mennessä. Käveltiin pallomeren läheltä, oli pienelle liian vaikea häiriö :) Palkkasin kyllä, kun luopui palloista. Ihmishäiriö sen sijaan ei ollut yhtään vaikeaa, vaikka Liina makasi maassa ja taputteli maata ja lirkutteli Tempolle ihan kunnolla. Tempo saattoi vähän vilkaista mutta sitten kääntyi heti muhun päin kyselemään herkkuja. Hieno kakara <3

Kierroissa pitää jättää tylysti palkkaamatta ne kerrat joissa kaataa törpön.. Tempokin sai tehdä vähän kaukojumppaa, ja tässä tuli hieno neuvo Liinalta: maahan-seiso-vaihdossa koiralle pitää opettaa, että se korjaa molemmat etujalat alleen, muuten istumaanmeno on käytännössä mahdoton. Vielä ei montaa kertaa saatu oikeaa asiaa esille, mutta eipä tuolla mikään kiire ole. Hyvä vaan ottaa huomioon heti alusta lähtien.

Tempon sisko Leona on ihan hullu crazyassbitch
noi kaks hädin tuskin pysyy perässä :D
Illalla meillä oli vielä kotihallilla omatoimivuoro, ja otin myös hoitolapset vuorollaan hömppäämään jotain. Hömppäilyä se lähinnä oli noiden omienkin kanssa, Voltille järkevä asia oli kapulan palautukset viereen. Hyvin sujui, vaikka koko vkl oltiin luovuttu kapulasta :)

Semmonen maratonpostaus sitten :D Aika väsyneitä olivat koirat (ja mä) koko sunnuntain ja maanantain, tiistaina taas mentiin täysillä koirametsässä. Mulla oli kamerakin pitkästä aikaa mukana, ja jokunen kiva kuva tuli otettua. Sain jopa otettua yhden ryhmäkuvan, jossa kaikki koirat - jopa Leona - olivat paikoillaan kuvanoton ajan. Valotus päin persettä auringon takia, mutta onhan tuossa kuitenkin jo lähes onnistunut ryhmäkuva noin muuten..


4.1.2020

Nose work -alkeiskurssi

Nuuskunokka elementissään
Voltti osallistui marras-joulukuussa nose workin alkeiskurssille. Mä en ole ollut kovin kiinnostunut lajista, mutta kun oli kurssi jolla oli tilaa, annoin sille mahdollisuuden. Kyllä kannatti, ihan hirveän hauska ja mielenkiintoinen laji! Lisäksi oli kivaa saada laatuaikaa Voltin kanssa ja kunnon tylsää odottelutreeniä Tempolle, melko hienosti se odottelikin aitauksessa treenien ajan.

Kurssi aloitettiin sillä, että koirat opetettiin haistamaan lasipurkkia, jossa oli tippa eukalyptusta. Sheippailuun koukuttunut Voltti alkoi haistamisen lisäksi tarjoamaan miljoonaa muutakin toimintoa, kun minä hidas hämäläinen en ehtinyt naksuttaa tarpeeksi aikaisin. Mm. kaikki räpylät tuli käytettyä purkissa sen lisäksi, että sitä läiskittiin tassulla ja kierrettiin ja keilattiin. Ekan kerran jälkeen olin vähän epätoivoinen, mutta tokalla kerralla jo vaikeusastetta lisätessä alkoi ylimääräinen säätö jäädä pois - ehkä koira oli myös levon aikana hiffannut, mitä siltä halutaan. Tässä vaiheessa päästiin jo lisäämään käskyä (meillä "haju").

Seuraava etappi oli ottaa mukaan hajuttomat häiriöpurkit. Purkkeja laitettiin puukehikoihin tai kiinni lankkuun, jotta ne eivät kaadu niin helposti, ja luonnollisesti palkattiin vain oikean purkin haistamisesta. Purkin paikkaa tuli vaihdella aika tiuhaan, jottei koira opi hakemaan vain tietyn purkin luokse. Voltilla meni kierrokset välillä niin yli, ettei se pystynyt keskittymään haisteluun vaan kävi vain tökkimässä joka purkkia vuorollaan ja välillä säätämässä jotain ihan muuta. Välillä se kuitenkin aivan selvästi otti hajun ja meni suoraan oikealle purkille. Parhaassa työskentelyvireessä se oli selvästi sinä päivänä, kun olimme käyneet Camillan kanssa koirametsässä juoksuttamassa ressuista löysät pois. Sopivasti sähläysvirrat poistettu, mutta ei liiaksi, jotta jaksoi tehdäkin jotain. Taukoja tuli pidettyä aika paljon, koska haistelu on rankkaa työtä!

Häiriöpurkkien jälkeen palattiin yhteen purkkiin, jotta päästiin harjoittelemaan ilmaisua. Valitsin Voltille maahanmenon, koska se on sille vahva toiminto. Jollain tapaa se sitä yritti välillä tarjotakin, mutta enimmäkseen rämpätä purkkeja. Vielä on siis ilmaisuissa hommaa, ja täytyy aika paljon auttaa koiraa (eli pyytää se menemään maahan löydön jälkeen).

Niin kiire oli tapaninpäivän touhotuksissa, että korvatkin katosi
Kahdella vikalla kerralla päästiin tekemään etsintöjäkin. Treenasimme kotona ihan hävettävän vähän kurssin aikana, mutta super-Voltti kyllä selvästi tajusi jutun juonen. Koirat laitettiin ensin etsimään hajupurkkia huoneen nurkasta, ja huonekalutassuun kiinnitetty haju siirrettiin ensin purkin yläpuolelle ja sitten purkki poistettiin näkyvistä. Ja niin vaan kaikki kurssin koirat tajusivat kupletin juonen ja alkoivat etsiä nenällä huonekalutassua. Voltti oli ihan sairaan söpö, siitä kuului semmoinen oikein raivoisa nuuskutusääni, kun se pääsi hajupilveen kiinni! Oli vaikeaa pitää itsensä kasassa, kun mun teki mieli vaan kertoa kaikille kuinka söpö se on xD Näitä etsintöjä tehtiin aina vain 2-4 toistoa, sillä näissä koirat selvästi väsyivät.

Yksi Voltille erityisen vaikea piilo oli pressu-PK-esteen kankaassa. Kangas oli taittunut pikku mutkalle pussiksi niin, että haju lähti liikkeelle selvästi tosi oudosti. Voltti touhusi pitkään esteen ympärillä ja lähti välillä "puhdistamaan" nenää käymällä lenkin jossain muualla, ja pitkän työstön jälkeen se sai hajusta kiinni mentyään kankaan tekemään pussiin. Pussia pitkin se eteni hajulle ja oli selvästi riemuissaan löydettyään sen - niin olin mäkin, se ihan oikeasti teki töitä löytääkseen hajun. Olin kauhean tyytyväinen!

Vikalla kerralla tehtiin muutama etsintä hallissa, ja siirryttiin sitten takatilan käytävälle. Uudesta paikasta huolimatta Voltti ymmärsi heti mitä oltiin tekemässä, ja meni kahdesti suoraan hajulle tökkimään sitä. Ilmaisua se ei edes yrittänyt, mutta siinä tosiaan on vielä hommaa.

Kurssi oli kyllä hirveän kiva ja opettavainen! Pohdin jo, josko tästä tulisi Voltille laji korvaamaan pois jääneen metsästyksen. Nenätyöstähän spanieli nauttii aivan hirvittävän paljon. En vain oikein tiedä, kuinka jatkaa tästä eteenpäin, mutta täytyy ehkä lueskella vähän netistä ja koittaa päästä johonkin koulutuksiin mukaan. Lisäksi innostus vihdoin aloittaa se tunnarin työstäminen kasvoi, sillä kun koiralle on yhden hajun etsintä opetettu, on varmasti helpompaa lähteä opettamaan muitakin hajuja. Ja kun ulkona on edelleen niin keväisen vihreää, on helppo löytää piilojakin kapulalle heinien ja ruohojen seasta.

Alkaa näyttää flätiltä xD

2.1.2020

Vuodenvaihteen kuulumiset

Joulun vietimme perinteisesti Lahdessa vanhempieni luona, pojat olivat innoissaan etenkin isosta pihasta jossa saivat heittää rallia melkein koko päivän ja illankin. Yöllä satoi lunta, ja aamulla ennen kotimatkaa otettiin vielä vikat kiekat taloa ympäri ennen autoon pakkautumista. Hyvin syöneinä jatkoimme lomailua vielä tämän viikon maanantaihin, ja vasta tiistaina palasimme toimistolle. Lomalla ei olla tehty oikein mitään erityistä, lähinnä nukuttu pitkään, katsottu leffoja ja sarjoja, sekä lenkkeilty metsässä, kun on ollut mahdollisuus käydä joka päivä valoisan aikaan ulkona.

Ensi viikolla mulla onkin puolet viikosta lomaa, sillä lähden hoitamaan Tempon kasvattajan koiria. Hauskaa ja jännää kokeilla viiden koiran lauman kanssa elämistä :D

Poikien joulupuurot. Saivat jouluateriaksi myös peuran maksaa, joka ei kelvannut kummallekaan raakana, joten käytin sen mikrossa. Mikrokypsä maksa maistui Voltille, mutta Tempo mulkaisi mua ilmeellä "mä nään kyllä että tää on sitä samaa paskaa kypsänä" xD joten Voltti sai sitten tupla-annoksen.
Voltista on tullut himosaunoja, se on aina ekana jonottamassa oven takana, jotta pääsee lauteille. Niinpä se pääsi joulusaunaankin mun kanssa. Häädän sen aina pois, kun läähätys alkaa kuulostaa turhan raskaalta.
Äiskä oli ostanut kilteille pojille lahjat <3 Voltti kanniskeli ylpeänä omaansa..
...Tempo vei omansa heti raadeltavaksi ja herkkusisällön löydettyään tuli nassuttamaan sitä olkkariin meidän muiden lahjojen päälle.
Joulupojat <3
Vuodenvaihteen olin aikeissa viettää yksin, kun ainoa suunnitelmamme kariutui isäntäväen sairastumiseen. En kehdannut vielä jättää Tempoa yksin sen ekana uutenavuotena. Tempon kasvattaja kuitenkin kutsui meidät kylään, ja illasta tuli oikein mukava: katsottiin leffaa ja saunottiin, seurailtiin pentujen leikkejä ja vuoden ensimmäisenä päivänä käytiin pitkä metsälenkki kauniissa, kuivassa auringonpaisteessa. Oikein mainio aloitus vuodelle!

Erityisesti ilahdutti Tempon reaktio raketteihin: ei reaktiota. Ei se sinänsä yllättänyt, kun haulikkokaan ei sen mielestä ollut mikään ihmeellinen juttu, mutta jatkuvan paukkeen lisäksi ilotulitteiden valot ja hajut voivat tuntua äänivarmastakin koirasta epäilyttäviltä. Käydessämme ulkona ennen kuutta paukkui jo vähän, mutta kumpikaan koirista ei korvaansa lotkauttanut. Illan aikana ne myös kävivät useaan otteeseen pissalla turvallisesti aidatulla takapihalla, eivätkä välittäneet lähialueen tulitteista pätkääkään.

Pikku paniikki meinasi tosin iskeä, kun supertuhma Tempo päätti livahtaa autosta heti takaluukun auetessa ja juosta parkkiksen reunalle nurmikolle pissalle. Syy numero yksi sille, miksi koira EI saa lähteä autosta ilman lupaa!! Oli kyllä oikein vuoden koiranomistaja -olo, olisi ollut a) aivan kamalaa ja b) helvetin noloa, jos autosta karannut pentu olisi säikähtänyt paukkuja. Mutta vielä mitä, tyyppi ihmetteli pissat tehtyään pää kallellaan viereiseltä urheilukentältä ammuttuja ilotulitteita, ja tuli kutsusta takaisin auton takakonttiin odottamaan sitä ensin unohtunutta lupaa tulla pois. Mä en lähtenyt ulkoiluttamaan koiria valjaissa ja pannoissa ja liiveissä ja takeissa ja köyttämään paria remmiä itseeni kiinni (eikä se autossa olisi ollutkaan kauhean käytännöllistä), mutta sen verran tein, että käytin puolikuristavien pantojen sijaan numerolaatallisia solkipantoja ja Voltin flexin sijasta tavallista remmiä, ihan kaiken varalta. Ei myöskään tieten tahtoen lähdetty pimeän laskeuduttua millekään metsälenkeille tai lenkeille muutenkaan, sillä koskaan ei tiedä, minkä puskan takaa joku idiootti heittää papattimaton koirien jalkoihin.

Luojalle kiitos äänivarmasta koirasta ja hyvästä tuurista, kun kukaan ei pentua juuri sillä hetkellä siinä pikkuparkkiksella ollut ampumassa päin näköä. On meinaan taas liian monta ilotulitteita säikähtänyttä koiraa kateissa uudenvuoden jäljiltä :( Me selvittiin pelkällä minun lievällä säikähdyksellä, onneksi. Toki jos olisi ollut merkkejä ääniarkuudesta, en varmasti olisi laittanut koiria autoon irrallaan, vaan kytkenyt ne sinne jotenkin kiinni. Mutta näistä oppii, ja autosta poistumista pitää työstää tarkemmin jatkossa.

Vuodenvaihteen jengi: Tempo, Leona, Electra, Vauhti ja Voltti
Tempo pääsi eilen illalla vielä ekstempore pentuagilitykerralle ja oli hirvittävän pätevä. Koko yön siskon kanssa riehumisesta sekä aamun metsälenkistä huolimatta se jaksoi keskittyä ihan hirvittävän hyvin, kotimatkalla kyllä olikin sitten väsynyt pentu, joka suorastaan raahautui bussiin ja kotiin päästyään kaatui lattialle kovaäänisen örinän säestämänä. :D Tunnilla ehdittiin tehdä kehonhallintaa tasapainotyynyllä, 2on2off kontakteja, kujakeppien aloitusta ja putkea sekä suorana että mutkana. Agilitykoiraa Temposta ei kokonsa sekä mun mielenkiinnon puutteen vuoksi tule, mutta hyvää aivotyötähän kaikki yhteinen opettelu on. Yhteistyömme onkin parantunut kovasti viime viikkoina, ja tuntuu, että pennun kanssa voisi alkaa työstää asioita ihan uudella draivilla. Innolla uuteen vuoteen ja treeneihin siis!

31.12.2019

Tämä vuosikymmen

Näin vuoden ja vuosikymmenen viimeisenä päivänä tulin pohtineeksi, mitä kaikkea kymmenessä vuodessa onkaan tapahtunut. Kymmenen vuotta sitten, joulukuussa 2009, mulla oli kasvamassa flättiteini Aidan, joka oli silloin muutaman kuukauden vanhempi kuin Tempo nyt. Kotikotona asusteli kultsuneiti Sandra, joka aina toisinaan vieraili mun luona Espoossa, kun isäni astma kävi oireilemaan liiaksi. Olin aloittelemassa itsenäistä elämääni ensimmäisessä omassa kodissani, pienessä yksiössä Espoon peräkulmilla, ja koitin tasapainotella eroahdistuneen koiran kanssa elämisen ja sen kouluttamisen, koulun ja opiskelijaelämän kanssa. Kiitos opintolainan, töissä ei sentään tarvinnut käydä. 2009 talvi oli TALVI, lunta oli Espoossa ihan helvetisti, ja sitä oli pitkään. Kyllä se kevätkin sitten lopulta voitti, ja toukokuussa oli jo hellepäiviä. Wappu julistettiin ja juhlittiin, ja wappuriennoissa jätin ensimmäistä kertaa kurssin kesken, kun en ehtinyt tehdä kaikkia tehtäviä ajallaan. Ei muuten jäänyt viimeiseksi. Mulla oli perinteinen lahjakkaan lapsen syndrooma, eli lukiossa kaikki oli helppoa ja kivaa ja ymmärrettävää ja läksyjä ei tarvinnut tehdä ja kaseja tuli sillä että istui tunneilla, mutta teknillisessä yliopistossa suihkutettiin kylmää vettä naamalle ensimmäiset kolme vuotta kunnes tajusin, etten osaa opiskella, ja sittenkään en enää oppinut opiskelemaan.

Kymmenen vuotta ja ehkä sata kiloa sitten. Kun olin laiha, mun nenä näytti VALTAVALTA. Nyt valtavaa onkin enää kaikki muu..
Teinikoira mun ekassa omassa kodissa ah-niin-ihanassa istuma-ammeessa.
Maailman kaunein Sandra, vuosien kinuamisen ja haaveiden tulos, mun eka koira.
2010-lukuun kuului paljon henkistä kasvua teinistä aikuiseksi, Aidan ja sen nuoruus ja aikuisuus ja meidän yhteen hitsautuminen ja lopulta sen kuolema, mun ensimmäisen koiran Sandran kuolema, mun ensimmäisen ja viimeisen parisuhteen alku ja loppu, kamalasti projekteja joista osa saatettiin maaliin ja osa jäi jonkun muun harteille tai hautautui loputtomaan projektien röykkiöön, usea luottamustehtävä opiskelijajärjestöissä ja tsiljoonan tapahtuman järjestäminen, 10 muuttoa, lukuisa määrä koirakoulutuksia, kokeita ja kilpailuja, sekä vielä lukuisampi määrä loputtomia öitä erinäisissä kellareissa ryyppyfrendien kanssa. Osasta ryyppyfrendeistä tuli ystäviä, jotka ovat matkassa mukana edelleen, ja osa on jäänyt satunnaisiksi tuttavuuksiksi joita moikkaan, jos moikkaan.

Omaan henkiseen kasvuun kuuluivat myös mielenterveysongelmien puhkeaminen, niiden kanssa painiminen usean vuoden ajan ja lopulta hoitoon pääsy. Oikeasti, jos yhtään arveluttaa, hakeutukaa hoitoon ennemmin liian aikaisin kuin liian myöhään. Syömishäiriön kanssa painin edelleen enkä tiedä kuinka saisin siitä yliotteen, mutta aika näyttää, ja nykyisin osaan olla itselleni armollinen. Aidanin blogin vanhoissa teksteissä on kaikissa synkkä kaiku ja itsesyytösten jatkuva piina, jota en huomaa tässä Voltin ja Tempon blogissa enää olevan. 

Hoitosuhteen seurauksena mm. päädyin lopettamaan koulun, jossa olin tuhrannut 8 vuotta saamatta aikaan edes kanditutkintoa, ja käteen jäikin DI-tutkinnon sijasta 14000 euron opintolaina (enää kymppitonni maksettavana, jee). Koulun lopettaminen oli todella kova paikka ja häpesin sitä ja osaamattomuuttani ja saamattomuuttani hirveästi, mutta nyt olen ehkä päässyt siitä yli. Arki on harmaata aikuisten arkea satunnaisin auringonpilkahduksin, olen onnellinen vakityöstäni ylioppilaskunnassa ja syksyllä aloitin kouluttamisen koirakoulu Kompassilla, joka on ollut tosi kivaa ja aivan hirvittävän opettavaista ja vienyt selvästi taas ihan uudelle epämukavuusalueelle.

Mun oma kalmakoira, ja Otaniemi. 2010-luku pähkinänkuoressa.
Aidan oli mun elämässä 8 vuotta, valtaosan vuosikymmenestä. Se oli kamalan ihana mutta ihan kamala, ja meni aivan liian pitkään, että opin ymmärtämään sitä, hyväksymään sen sellaisena kuin se on, ja olemaan sille läsnä sellaisella tavalla jota se tarvitsi. Aidan opetti mua varmasti enemmän kuin mä sitä ikinä pystyin, sillä se oli niin erilainen kouluttaa kuin Sandra oli ollut, eikä siitä koskaan tullut sitä supertykkikoiraa jota halusin. Siitä tuli, no, Aidan. Koiran pitäminen oli raskasta ja onnettomuusalttiin ison koiran pitäminen kallista, mutta se piti mut raiteillaan pahimpina aikoina. Vaikka olo oli kuinka hirveä, mun oli pakko käydä ulkona kolme kertaa päivässä koiran kanssa. Joskus kolme kertaa viiden minuutin pikapissatuksella, mutta usein ihan huomaamatta ulkona tuli vietettyä aikaa tunti jos toinenkin, kunhan vaan pääsi lähtemään. Ja niinä pahoinakin aikoina mun iso musta ystävä kulki rinnalla, oli lähellä, auttoi jaksamaan. Ja rikkoi jääkaappeja.

Aidanin kuolema tuli täysin arvaamatta ja aivan hirvittävän huonossa kohdassa, mutta jotenkin räpistelin siitä yli ja kevään korvilla tuli tieto, että mulle on syntynyt uusi pentu. Jonkin aikaa piti vielä jännittää, pysyvätkö kaikki hengissä ja onko joku mulle sopiva, mutta käytyäni katsomassa pentuja sain luvan maksaa varausmaksun. Viikkoa ennen luovutusta kasvattaja vihdoin soitti mulle ja kertoi, että mulle tulisi "se bläkkäripoika". Siltä puuttui vielä toinen kives, se oli saanut pentutestistä parhaat pisteet kasvattajan kaikista kasvateista (tasoissa jonkun sukulaisensa kanssa), ja oli AIVAN HELVETIN SÖPÖ. Melkein itkin onnesta, kun pennun tulo viimein konkretisoitui. Salaa mä olinkin toivonut, että se ihanan söpö bläkkäri tulisi mulle, mutta tiesin kyllä olevani tyytyväinen ihan mihin tahansa pennuista.

KATTOKAA NYT. Onko mitään söpömpää??
Pikku silkkikuono
joka meni kovaaaa
Kesä menikin vaaleanpunaiset pentulasit silmillä. Voltti oli ja on ihan hirmu helppo koira, ja sen kanssa on jo nyt saavutettu harrastuspuolellakin tosi paljon: kilpailtu koiratanssin molemmissa lajeissa ja saatu 6 kunniamainintaa (no se ensimmäinen mitätöitiin koska koira oli alaikäinen), saatu tokosta TK1 ja mun ensimmäiset alokasluokan 2-tulokset ikinä, läpäisty taipparit ja vesityö ja startattu metsästyskokeessa, opiskeltu nose workia ja tietty vietetty ihan tavallista arkeakin. Muutettiin rivariin, jossa vietettiin kaksi ihanaa vuotta, kunnes kävi ilmi, että mun jatkuvat sairastelut johtuivat seinän sisällä piilevästä kosteus- ja mikrobivauriosta, ja uusi koti pitikin etsiä aika äkkiä. Uudessa kodissa ollaankin sitten viihdytty ja mä toivon, että tämä on vihdoin paikka, jossa maltan (ja voin) asua pidempään kuin kaksi vuotta. Alkuvuosia lukuunottamatta aika tasan kahden vuoden välein nimittäin ollaan muutettu, joko olosuhteiden pakosta tai omasta halusta.

Uusia koiraharrastuslajejakin tuli kokeiltua. Toko oli mulle aina ykkönen, mutta Aidan loisti mätsäreissä, ja se jos mikä tyydytti mun valtavaa kilpailuviettiä. Sandra puolestaan loisti rally-tokossa tokosta eläköidyttyään, mutta tämä uuden vuosikymmenen hurjaa vauhtia kasvanut ja monien suosima laji ei muhun kuitenkaan kunnolla iskenyt. Sandralle se sopi kuin nenä päähän ja tuomarinpalkintoja sekä tuloksia sateli, mutta kun laji virallistui, se jäi meidän osaltamme, sillä haalistuneen tatuoinnin vuoksi veteraanikoira olisi pitänyt tunnistusmerkitä uudelleen, johon emme jaksaneet perheen kanssa ryhtyä. Aidan taas oli aivan liian suuri, aivan liian sählä ja aivan liian ulottuvainen niin tarkkaan lajiin (väärässä kohdassa suoritettu istuminen tuottaa -10p ja saman varmaan tekee kyltteihin ja hirveän tiheään sijoitettuihin tötteröihin hännän hakkaaminen).

Parasta oli kiertää koiran kanssa kehää, antaa sille löysä remmi, ja katsoa kun se juoksee. Aidan rakasti sitä, kun sitä ihailtiin. Sääli, ettei se rotukehissä pärjännyt, sillä se oli todellakin isojen kehien koira!
Aidan voitti taas. Muistaakseni sillä oli 14 BIS-voittoa sekä lukuisia muita sijoja. Harvoin se jäi ilman mitään palkintoja.
Jo Aidanin kanssa kilpailimme koiratanssissa, mutta Voltin kanssa se on kolahtanut ihan eri tavalla, ja olen itse mennyt lajissa eteenpäin huimasti näiden kahden vuoden aikana. Esiintymisjännitykseni katosi lähes kokonaan ollessani näyttelemässä Fyysikkospeksissä syksyllä 2017, joten edes jännittäminen ei enää vie iloa kisapäivistä, vaan on lähinnä jännää kutkutusta vatsanpohjassa juuri ennen suoritusta. Toko on mulle edelleen sydäntä lähellä oleva laji, mutta en koe siihen lainkaan samanlaista tunteen paloa kuin koiratanssiin. Toko on kuitenkin pääosin vain mahdollisimman puhdasta suorittamista sääntöjen sanelemalla tavalla, mutta koiratanssiesitykseen pitää vuodattaa niin paljon omaa itseään, omia vahvuuksia, koiran vahvuuksia ja lisäksi vielä jotain haastettakin ilman, että mitään on määrätty ennalta - miten sellaista voi missään säännöissä kirjoittaa selviksi kriteereiksi? Ja silti tuli otettua suurensuuri harppaus koiramaailmaan käymällä viime syksynä ylituomarin peruskurssi, jotta pääsen koiratanssin ylituomarikurssille ensi keväänä.

Koska Voltti oli niin helppo pentu, mulle iski pentukuume heti sen teini-iän kynnyksellä. Melkein jo haksahdinkin ottamaan toisen koiran Voltin ollessa vuoden ikäinen, mutta onneksi ymmärsin painaa jarrua, sillä teini-iän puskiessa päälle kiltti-Voltista tuli hetkellisesti tuhma-Voltti, ja pentu siinä yhtälössä olisi ollut aika kova paikka. Tässä vuoden sisällä potentiaalisia pentueita menikin kolme jotenkin mönkään, ja meinasin jo heittää hanskat tiskiin, mutta sitten syntyi Tempo ja sisaruksensa. Ja niin tuli Voltille pikkuveli ja mulle kauan kaipaamani flätti - kyllä cockerit on ihania, mutta fläteissä on vaan sitä jotain. Tempo onkin ollut vallan ihastuttava yksilö ja tosi hauska tyyppi. Odotan siltä suuria, kunhan nyt joskus ehdin sille jotain lajijuttuja opettaa :)

Supersankarit: äiskä Loiste, iskä Saku, sekä lapset Leona, Tempo ja Juti
Maailman söpöin pikku pallero valmiina valloittamaan maailman
Kuluneena vuonna on siis ehtinyt tapahtua paljon, ja ensi vuodelta toivon ensisijaisesti sitä, että säilymme kaikki terveinä. Välillä mua huolettaa aikuisten ihmisten ankeaan elämään kuuluvat "oikeat" asiat eli esimerkiksi ilmastonmuutos, mutta se, mitä yksittäisenä ihmisenä voin tehdä, on kärpäsenkakka tässä teollistuneessa ja ylikansoitetussa maailmassa. Joten elän mun elämää, koitan tehdä parempia valintoja ja selvitä ilman autoa, nautin siitä mitä on. Tulevaisuudessa koiranpito ei todennäköisesti ole mikään itsestäänselvyys, ja nyt mulla on niitä vieläpä kaksi. Ihania ja pöhköjä ja aina valmiita lähtemään mun kanssa ulos ja treeneihin ja sen jälkeen sohvalle rötköttämään. <3

Viime vuosien tapaan mitään tavoitteita en ensi vuodelle aseta. Tai no yhden: sen, että Voltti saa ensimmäisenä cockerina koiratanssin avoimen luokan koulutustunnuksen. :D Vuosikymmenelle sen sijaan asetan, nimittäin haluan Voltista koiratanssivalion ja tokovalion. Tempolle en toivo muuta kuin pitkää ikää, se ei tämän rodun (tai enää minkään muunkaan ison rodun) kanssa ole todellakaan mikään itsestäänselvyys. Mutta se elämänilo ja riemu ja rakkaus mitä tuo koira pursuaa, on jotain niin täyttä, että vähemmilläkin vuosilla se tulee jättämään suuren jäljen mun elämään. Ja kyllä elämä ilman koiria vaan olisi ihan hirvittävän köyhää, tylsää, rahakasta ja epätervettä.

Siispä: parempaa uutta vuotta, ja nauttikaa elukoistanne ja ystävistänne!

Meidän lauma elokuussa, kun Tempo oli ihan mini mutkahäntä ja Voltilla oli rokein tukka ikinä <3