20.1.2018

Paljon treenielokuvia ja ihana Otaniemi

Toisinaan mulla on ikävä Otaniemessä asumista
..toisinaan ei. Onkohan nuo sankarit selvinneet hengissä takaisin. Lauantaipäivän piristykseksi toimiston parkkipaikalla myös oli kauniit viininpunaiset oksennukset ":D"
Varasin perjantai-illalle lepakkovuoron Kompassiin klo 22-23. Voltti oli siihen aikaan jo hyvin nälkäinen, mutta koska käytin sitä lenkillä ennen treenejä, se ei ollut niin kierroksilla kuin maanantaina.

Toko

Viritin halliin ruudun ja aloitin odota-käskyn treenaamisella. Voltti pysähtyi tosi täpäkästi eikä valunut mua kohti, edistystä! Odotin n. sekunnin paikallaolon ennen kuin viskasin pallon, jotta se odottamiskäytös vahvistuisi. Täytyy jollain toisella kertaa keskittyä siihen täpäkkyyteen enemmän, nyt se sujui niin hyvin, että ajattelin vahvistaa hetken paikallaan pysymistä.

Voltti odottaa. Voltti odottaa. Voltti odottaa.
Palloleikkien jälkeen en muistakaan, missä järjestyksessä tehtiin mitäkin. Treenattiin meinaan ihan hirveästi kaikkea! Tajusin määrän vasta, kun purin videoita kännykästä.. Silti ehdittiin myös ottaa muutama rauhoittumispätkä, jossa istuin penkille, pakotin Voltin olemaan paikallaan ja odoteltiin siinä hetki, että sen hengitys tasaantui. Voltti kävi nätisti makuulle kuuntelemaan agilitytilan metelöintiä ja oli ihan hiljaa. Onnistuin siis itse siinä, että maltoin tehdä tarpeeksi lyhyitä pätkiä, kun niitä kerta mahtui tuntiin niin paljon rauhoittumissessioiden lisäksi - hyvä minä!



Seuraamista naksuttelin ensin kepin kanssa, sitten ilman, ja myös vasemmalle käännöksiä kepillä ja ilman. Käännöksiä ei olla aikaisemmin tehty, mutta hyvää suoriutumista oli silti. Voltti käyttää takapäätään mun mielestä jo oikein kivasti, ja se hakeutuu takaisin sivulle aktiivisesti. Välillä autoin kepillä tai namikädellä ja muistin palkata myös ihan askeleen-parin seuraamisista käännösten välissä, jos olivat hyviä. Kivalta vaikuttaa, ja tuntuu että hetkessä ollaan edistytty seuraamisen kanssa ihan hirveästi. Voltti tarjosi sivulle hakeutumista myös muita juttuja naksutellessani, tämäpä varsin positiivista!

Ruutuun yritin viedä palloa välillä Voltin huomaamatta, mutta kaivellessani kapulalaatikosta kapuloita, se kelmi meni ja pölli pallon, ja tuli tökkimään mua sen kanssa :) Kokeilin tehdä ruutua ekaa kertaa niin, ettemme vieneet palloa yhdessä. Missä ruutu -vihjeestä Voltti käänsi katseensa eteenpäin ja käskystä lähti juoksemaan, mutta kääntyi puolessavälissä takaisin. Ei sillä selvästi ole vielä oikeasti hajua niistä törpöistä, mutta olisin kyllä ihmetellyt, jos olisi. Uuden käskyn tein vähän lyhyemmältä matkalta, ja Voltti selvästi bongasi pallon ja juoksi täysiä siihen kiinni. Tein vielä toisen lähetyksen "tyhjään" ruutuun (pallo jemmattu aiemmin), se oli oikein hyvä.

Rantsun laituri <3
Päätin ottaa pikku riskin ja kokeilla, miten ohjattu nouto onnistuu kapuloiden kanssa. Kompassissa valmiina olevat kapulat olivat tosi tikkuisia ja pureskeltuja, joten noudettavaksi valikoitui pieni metalli. Tyhmänä vein ensin sen ei-noudettavan, mikä sekoitti koiran pään, ja haettuaan oikean kapulan se juoksi suoraan hakemaan myös väärän. En ehtinyt kieltää kunnolla, mutta palkkaa ei tippunut. Seuraavalla toistolla Voltti ei ehtinyt edes tarttua kapulaan, kun hihkuin sille ja kaivoin lelua esille :D huoh. Kolmas meni oikein hyvin, ja tehtiin nouto myös toiseen suuntaan, joka oli ihan täydellinen. Siitä pallo ja se riitti. Kapuloiden viennin ajan oli luonnollisesti paikallaolo istuen, joka sekin toimi varsin mainiosti.

Mun lemppari koivikkokuja niemen rantaraitilla
Kotona naksuttelin kerran kapulan pitoa, metallilla sekin. Ihan hölmön hommaa, sano. Voltti menetti nopeasti mielenkiinnon koko kapulaan, toki ennen sitä ehdin palkata muutamat tosi hyvät kapula suussa istumiset. Kokeilin loppuun tehdä ihan noudon metallilla, ja se oli superjees ja Voltti jopa istui lopussa ilman käskyä odottamaan palkkaa. Ehkä nämä pitotreenit voi unohtaa, kun koira noudossa ottaa kapulan hyvin, kantaa sitä ja istuu se suussa pureskelematta. Että eiköhän se alokasluokan kapulanpito jotenkin onnistu, tai ainakaan nyt ei ole mikään kiire saada koiraa pitämään kapulaa hiiskumatta paikallaan pitkiä aikoja.



Temput

Tempuista tein pujottelua lelun kanssa hakeakseni iloista fiilistä vähän pidempään työskentelyyn. Yksi tiplu tuli ja vähän pomppimista, mutta Voltti teki iloisella ja reippaalla ilmeellä :) Pyöriminen taas oli kaikkea muuta kuin iloista, sillä Voltti ei jotenkin keksinyt mitä siltä haen. Ehkä se oli vähän unohtanut tuon käskyn merkityksen tai jotain. Tyhmänä hinkkasin ja hinkkasin ja hoin käskyä enkä tajunnut auttaa koiraa kuin vasta silloin, kun se maanisesti tarjosi vain maahanmenoa ja peruuttamista. Idiootti minä. Mutta tulihan sieltä jokunen pyörähdys.

Peruutuksessa saatiin jo pari tosi pitkää matkaa! Suoruuteen ja lähtöasentoon pitää jatkossa kiinnittää huomiota. Kokeilin myös pyytää peruuttamista niin että olin selkä koiraa päin, ei onnistunut, mutta tehtyäni ensin pari kertaa vinossa ollessani toimi se selän takana peruutuskin.

Voltin kunnon malliposeeraus
Korko-temppuun otin korokkeeksi pesuvadin. Hetken sain naksutella ihan vaan vadille nousemisesta, mutta aika nopeasti se pyöriminen sieltä muistui. Vadin kanssa Voltti pyöri tosi paljon rauhallisemmin ja hillitymmin, joten jätetään se tasapainotyyny jatkossa jumppahommiin ja tehdään kotonakin vadilla :)



Naksuttelun aikana Voltti tarjosi myös paljon kaikkea, mistä saa helposti temput jalostettua. Se mm. pyöri mua ympäri, tuli mun jalkojen väliin seisomaan ja käveli takajaloillaan. Voltti on tosi kova tasapainoilemaan takajaloillaan, joten varmaan sen takajaloille nousemisen ja kekottamisen voisi alkaa opettaa.


Mukavat treenit oli, ja kovaa vauhtia tuo koira edistyy. Täytyy muistaa välillä painaa vähän jarrua, ettei tule ahnehdittua liikaa kerralla. Pentuhan tuo vielä on. Ensi viikolla meillä on myös iltavuoro Kompassissa, ja sitä seuraavalla viikolla ohjattuja treenejä. Tänään jouduttiin hetkeksi töihin, mutta huomenna voitaisiin keskittyä ihan tuohon talven ihmemaahan ja siellä reippailuun :)

18.1.2018

Vili Vilperin tokoiluja


Voltti on saanut tokoilla paljon viime aikoina. Sillä on ihan hirveästi energiaa, joka ei tunnu loppuvan millään. Lenkkeilty on ahkerasti, jotta se saa fyysisesti itsensä väsyneeksi, ja kotona ollaan joka päivä treenailtu jotain. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Mitään teinimonsteria ei sentään ole vielä näkynyt, vaan tyyppi on edelleen kiltti ja kuuliainen, hurjan vauhdikas vain! Toivotaan, että teinimonsterit myös pysyvät kaukana mun pikkupojasta.


Olkkarissa jumppaillaan ahkerasti kaukovaihtoja. I-m-vaihdoissa on kovasti häsellystä, täytyy siis edelleen palkata paljon odottamisesta ja asennon pitämisestä. Maahanmenossa tassut liikahtaa helposti eteenpäin, eli palataanpa hetkeksi pitämään kättä esteenä tassujen edessä. S-i-vaihdoissa joudun vielä vähän auttamaan kädellä eli koskemaan koiraa kupeeseen, jotta se tajuaa nostaa pyllyn. Voltti haluaisi kovasti peruutella ja steppailla paikoillaan, eli mun pitää olla tosi nopea antamaan sille palkka, ennen kuin ehtii liikuskella. Istumiset jo ihan kivoja, istuu hyvin eteenpäin eikä pahemmin liikuttele etutassuja.

Voltti ruokiksella. Antaisitko jo luvan juosta?
Sivulletulon kanssa luovutin hieman kauniista tarkoitusperistäni, ja tein namikäsihoukuttelua. Imuttamaan en sentään taipunut (kirjaimellisesti xD), vaan ohjailin Volttia pienillä käden liikkeillä. Tosi hienosti se pyörähtää ympäri, ja välillä käyttää takapäätään vähän liikaakin ja menee hiukan yli oikeasta kulmasta - ei haittaa, parempi näin! Paikkaa Voltti hakee vielä tosi paljon, ja ehdottelee peruuttamista sekä pyörimistä, mutta niillä pikku käsiavuilla sain sen nätisti mun vierelle. Uskoisin, että muutamalla naksuttelusessiolla saan koiran paikkaa hilattua helposti lähemmäs. Tällä hetkellä Voltti tulee sivulle seisomaan, ja aion liittää istumisen vasta, kun se hakeutuu varmasti oikealle kohdalle. Ensi kerralla pitää myös muistaa käyttää peiliä, ettei mun tarvi kumartua katsomaan koiraa nähdäkseni, missä se on.

     

Maanantain ohjatuissa Voltti oli jälleen ihan hirvittävillä kierroksilla. Nyt on pakko alkaa ottaa ihan asiakseen se, että käytän Voltin kunnon lenkillä ennen treenejä, ja yritän purkaa siitä pahimmat höyryt vaikka pihalla temputtamalla ennen hallille menoa. Eihän se tuollaisessa kaahottamismielentilassa ehdi oppia yhtään mitään muuta kuin kaahottamaan pitkin hallia.

Aloitimme ohjatulla, kun edellinenkin koira sitä teki. Ihan pentupentuversiota siis, jossa koutsi vei 2 purkkia, toiseen namin ja mä lähetin koiran namipurkille. Meni ihan hirveän hyvin, Voltti siis kuunteli mun käskyjä ja seurasi käsimerkkejä kuin vettä vaan. Se kuitenkin piippasi ja hyöri ja pyöri ihan hulluna odottaessaan kuppien vientiä.


Jutskattiin tästä koutsin kanssa, ja tulimme siihen tulokseen, että namikupit voi unohtaa kun koira noin hyvin lukee mun eleitä. Lisäksi juttujen pitää olla samanarvoiset - nyt tyhjä kuppi ei tietenkään vetänyt puoleensa niin kuin se, missä oli nami. Aika nopeasti olisi myös hyvä lisätä se "keskikapula" paikalleen houkuttimeksi, jotta koira oppii, että aina pitää hakea sivulta, ei koskaan sitä keskimmäistä.

Ajattelin, että tätä voisi harjoitella myös dameilla. Lelut ovat ehkä vähän liian kiihdyttäviä, ja puukapulan nouto on vielä vaiheessa. En tahdo, että Voltti oppii pureskelemaan kapulaa hulluna heti alkuunsa. Dameja se on käsitellyt tosi nätisti, niistä toki saa tukevan otteen helpommin, ja ohjatun kapuloiden herkullisen pehmeä puu suorastaan kutsuu vähän pureskelemaan.. Toki metallillakin voisi näitä suuntia tehdä. Meillä kun on nykyään 2 metallikapulaa, kun unohdin omistavani jo yhden ja ostin kirppikseltä toisen, niin niillähän tekee jo hyvästi ohjattuja.

Ajattelin, että nyt tulee hieno kuva!! Ja sitten koira laskee nenän maahan. Fuu
Aikaa oli vain 13 minuuttia per koira, mutta ehdittiin vielä tehdä ruutua. Vein ensin pallon Voltin kanssa, namitin koiran pois ja lähetin ruutuun, ja kun se toi palloa mulle takaisin, koutsi laittoi uuden tilalle. Pallo oli pieni ja vihreä, eli uskon ettei koira sitä nähnyt lähetyspaikalta, mutta niin vain se kirmasi ihan täysiä ruutuun :) Pienen kaaren vasemman kautta se teki molemmilla kerroilla, ehkä lähetin sen vinossa? Enivei, hyvin korjasi itse kurssin kohti ruutua ja edestä sisään. Hieno pentu!

Eilisillan lumi-inferno xD tahtoisin vain olla lehtitoimittaja ja kirjoitella seksivau- ja lumi-infernojuttuja
Olen pitkään miettinyt myös tunnarin opettamista. Kahden edellisen koiran kanssa kusin homman ihan totaalisesti, joten vähän vielä arastelen sen kanssa. Hajuerottelun opettaminen kiinnostaisi, mutta Voltti on aina naksutellessa niin helkkarinmoisilla kierroksilla, että epäilen sen haistavan silloin yhtään mitään.. Ehkäpä aloitamme ihan vain tunnarikapulan pitoharjoituksilla. Tavallisenkin kapulan pitoa täytyisi tehdä ahkerammin!

Ostin pari Naturis-makkaraa. Niistä tuli aika paljon tavaraa, kun ne laittoi kuutioiksi, pakkaseen päätyivät. Voi sitten ottaa tarpeen mukaan sulamaan vähän kerrallaan.
Saisinko pienen maistiaisen kiitos?

16.1.2018

Vuosi ilman Aidania

Aidan rakasti ihmisiä ja rapsutuksia. Aalto Party 2016 taisi olla sen elämän onnellisin päivä, kun rapsuttajia riitti koko päiväksi jatkuvana virtana!


Tämä on yksi mun lempparikuvista. Ja joo, mulla on olemassa myös versio, jossa horisontti on suoristettu, mutta keskittykää vaikka koiraan :) Aidan tärisi sohvalla istuessaan, kun se olisi niin kovasti halunnut juosta veteen sorsan perään. Kiltisti se kuitenkin istui paikallaan, kun kielsin sitä menemästä marraskuiseen mereen.
Viime keväänä olin ihan hukassa. Mun hulluaivoa ei enää ollut. Kukaan ei hössöttänyt pallo suussa kun tulin kotiin. Kukaan ei uudelleenjärjestellyt mun sisustusta tai pitänyt yksinollessaan huolta siitä, ettei jääkaappi pääse olemaan liian täynnä. Kukaan ei tuijottanut mua hiiskumatta omalta pediltään, kun röhnötin sängyllä tietokoneen kanssa - eikä hypännyt salamana ylös, kun pamautin läppärin kannen kiinni. Kukaan ei aamuisin painanut päätä sängylle mun pään viereen ja huojunut siinä hännänheilutuksen tahdissa, silmät sirrillään ja suu muikeana. Maailman rakkaudentäyteisin ja tolloin otus oli poissa. 


Päivät täytin työnteolla ja illat KY-speksin tuottajahommissa, enkä siis jäänyt täysin toimeettomaksi. Kotona oli vaikeaa olla, mutta uloskaan en halunnut lähteä, sillä kaikki ulkoilureitit vain muistuttivat jatkuvasti siitä, kuinka jotain puuttui. Iso musta ei lönkyttänyt vierellä ja ehdotellut jokaiselle metsäpolulle poikkeamista. Hoitokoirat piristivät arkea, ja niiden kanssa vanhojen tuttujen lenkkien kulkeminen ei tuntunut pahalta.

Aidan oli kaunein flätti ikinä! En ymmärrä, mikseivät näyttelytuomarit koskaan palkinneet sitä kunnolla, vaan kehästä lähdettiin yleensä eh:n tai sileän eri:n kanssa. Olisi ollut toki mielenkiintoista kokeilla, mitä se olisi saanut jonkun nimekkäämmän ihmisen esitettävänä, näyttelyissä kun valitettavasti naamalla usein saa palkintoja helpommin kuin hyvällä koiralla. Onneksi mätsärituomarit ymmärsivät tuon kauneuden <3 Tässä kuvassa Aidan on jo vähän kuivassa kunnossa ja piilossa kytevä sairaus on varmasti sen aiheuttanut, mutta ruoka ei oikein koskaan tarttunut siihen niin, että se olisi päässyt lihomaan. Vaikka se söi kuin hevonen, ylimääräisen ruuan se paskoi ja tuntui käyttävän vain sen, mitä se tarvitsi - mulle samanlainen aineenvaihdunta, kiitos!

Tämä oli niin parasta: päästää suoralla koira pitkällä remmillä juoksemaan mun eteen.
Kun Aidan vielä oli, mä välillä vihasin koiranomistamista, ja kaikki koirassa ärsytti. Kuinka se ei kuunnellut käskyjä ja karkasi toisten koirien luo, kuinka se ei tuntunut ikinä oppivan kaukokäskyjä tai tunnaria. Kuinka se lussutti tyttöpissoja silmät kierossa ja ryntäsi talvella remmi tiukalla jokaisen keltaisen läntin luo. Kuinka se kerta toisensa jälkeen rikkoi mun ja vuokranantajan omaisuutta yksinollessaan, hajotti irtainta tavaraa ja repi jääkaapin lukituksista huolimatta auki. Kun kaikki tuntui menevän koko ajan huonompaan suuntaan, mä vakavasti mietin jo koirasta luopumistakin. Onneksi uuteen kotiin muuttaminen poisti pahimman kärjen yksinolo-ongelmista.

Aidan ja Aidanin pallot. Pallo on paras. Oikeastaan kaikki lelut oli parhaita, mutta Pallo yliparas. Kun koira huomasi, että mulla on pallo, sen katse lasittui ja se alkoi kuolata ja höseltää. Yleensä se ehdotteli peruuttamista, steppasi paikallaan tai yritti hamuta palloa mun kädestä ilman lupaa. Vetoleikkiä se olisi leikkinyt vaikka maailman tappiin - ja vedestä Pallon hakeminen oli vain jotain ylitsepääsemättömän ihanaa. Otaniemessä uitin koiraa kesäisin Otarannan laiturilta, ja mun tarvitsi vain seistä laiturin keskellä ja viskoa koiralle palloa mereen. Se haki pallon hirmuisella vauhdilla, nousi rannasta takaisin laiturille ja tyrkkäsi pallon mulle uudelleen heitettäväksi. Aidan rakasti laiturilta veteen hyppäämistä!


Kaiken tämän pahan Aidan sai anteeksi samalla hetkellä, kun lääkäri kertoi, että hänellä on nyt tosi huonoja uutisia. Silloin joku tunnari tai ylivire tanssikisoissa tuntui niin totaalisen turhalta, että syytin hetken itseäni siitä, miten olinkaan antanut tuollaisten asioiden häiritä koiranomistamistani ja niitä kaikkia hyviä asioita. Miten etuoikeutettu olinkaan, että mulla oli niin ihana, iloinen, persoonallinen ja tarmokas lenkki- ja harrastuskaveri!

Aidan viimeisten koiratanssikisojen jälkeen, kun ihan yllärinä saimme avoimesta luokasta EH:n ja kunniamaininnan. Tuntui niin hurjalta, että mun koira pääsisi vihdoin kilpailemaan koiratanssin voittajaluokkaan! Tuolloin ohjelma meni oikein nappiin, eikä Aidan erityisemmin flippaillut. Vain reilun kuukauden päästä koiraa ei enää ollutkaan. Mahtoikohan se tietää, että kisat ovat käymässä vähiin, ja halusi viimeisellä kerralla tehdä parhaansa?
Pari viikkoa sitten kävin katselemassa Aidanin vanhoja treenivideoita. Meinasin taas pillahtaa itkuun, sillä olin jo melkein unohtanut, miltä se näytti ja tuntui treenatessa! Häntä huiskaa menemään ihan hulluna, kieli roikkuu suupielestä ulos ja korvat on höröllä. Koira hypähtelee vähän kömpelösti takajaloillaan niin, että (hiukan nolot ja harvat sekä tikkusuorat) housuvillat heiluvat. Pallon perään lähdetään sata lasissa, ja vetoleikkiä voisi leikkiä ikuisuuden. Jos välillä törmätään vähän mun jalkoihin tai vaikka puuhun, se ei menoa haittaa, vaan koitetaan uudestaan. Tollo <3


Aikkuli nometreeneissä, voi että sillä oli hauskaa! Taustalla haukkuva toinen koira (flätti Nemo) aiheutti just sopivasti kateutta, jotta Aidan jaksoi käydä hakuruudussa useammankin kerran. Meidän molemmat taippariyritykset kaatuivat siihen, kun koira ei viitsinyt etsiä hakuruudusta useampia variksia. Treeneissä se kyllä laajensi hakua ja välillä vähän liikaakin, mene ja tiedä, mikä oli kokeissa ongelma.


Ihana tollo. <3 Niin putkiaivo: joko kapula pysyy suussa tai este hypätään, molempia asioita ei pysty tekemään yhtä aikaa! Aidan oli myös tosi huono luopumaan pallosta, jos se tiesi, että mulla on sellainen ja aion sillä palkata. Silloin ei kapula kiinnostanut :D


Läpimurto ruudussa oli tämä erään kouluttajan ehdottama pallo pari metriä ruudun takana -taktiikka. Aidan osasi stopata hyvin (kuten videolta näkyy), ja ongelmana oli vain se ruutuun eteneminen. Tässä on ensimmäisiä kunnon treenejä ruudun kanssa, eikä koira ihan vielä usko, että pallo on siellä ja että sinne voi mennä. Tuo korvat takana ravaaminen sekä matkan varrella pysähtely ja varmistelu oli jatkuvia ongelmia ennen kuin kokeilin tätä pallolle juoksutusta. Hassua, että niinkin yksinkertainen asia kuin palkan siirtäminen ruudusta pari metriä kauemmas vaikuttaa koiran asenteeseen ja olemukseen niin paljon! Ruutua olin treenannut säännöllisesti eri tekniikoilla siitä lähtien, kun Aidan oli puolivuotias, mutta mitenkään en saanut sitä onnistumaan. Muutama kuukausi tätä treeniä ja 2016 heinäkuussa, meidän ekassa ja vikassa voittajaluokan kokeessa, Aidan teki ihan täydellisen ruutuunmenon. Olin siitä niin iloinen ja onnellinen ja ylpeä. Volttikin opettelee nyt ruutua tällä tekniikalla. Vastuu oikeaan paikkaan pysäyttämisestä jää täysin mulle, mutta treenillähän se käskyn ajoitus alkaa onnistua :)


Tämän videon löysin sattumalta, en tainnut tätä koskaan julkaistakaan. Ihana, hölmö sirkuskoira, ja niin onnellinen <3 Käskyjen ennakointi ja kuuntelemattomuus olivat ongelmia, ja saman ongelman olen saanut myös Voltille. Mutta ehkä ylipursuava ja omia temppujaan ehdotteleva koira on kuitenkin kivempi kuin koira, jota saa jatkuvasti houkutella ja patistella tekemään. :)


Aidanin 7-vuotissynttärivideo. :D

Aidania ei ole haudattu mihinkään, se lähti lääkäriltä suoraan yhteistuhkaukseen  pallonsa kanssa. En tahtonut koiran jäännöksiä itselleni, mitä mä niillä tekisin. Aiemmin ajattelin, että haluaisin sirotella tuhkat johonkin, mutta kun vein koiran lopetettavaksi, ajatus tuntui vain typerältä ja naiivilta. Hitot mä mistään tuhkista, mä haluan mun koiran takaisin, elävänä ja kokonaisena.

Tammikuun alussa tuli tosi kovat pakkaset. Olin ostanut Aidanille messarista toppa-Pompan, joka oli sovittamisesta huolimatta kokoa liian pieni, ja hiukan myöhään pakkasten jo alettua muistin lähettää sen vaihdettavaksi. Pakkasten ajan mentiin siis tuolla vanhalla, jo vähän pieneksi jääneellä paratiisilintutakilla - Aidan oli kuin olikin vuosien aikana kasvattanut itselleen runkoa ja takki oli jo turhan kapea :) Pomppa tuli postista lopulta Aidanin jo kuoltua, ja oli kamalaa avata paketti, josta putosi lappu, jossa toivoteltiin meille mukavia ulkoiluhetkiä ja alkavaa vuotta. Silloin alkava vuosi tuntui maailman paskimmalta ja turhimmalta vuodelta.
Sitten alkoikin pennunodotus. Voltin piti tulla Aidanille kaveriksi, jotta mun ei tarvitsisi olla yksin silloin, kun Aidan kuolee. Mietin myös uuden flätin hankkimista, mutta ehkä oli hyvä, että otin tähän väliin cockerin. Seuraava koira on hyvin todennäköisesti flätti, mutta Voltti on ollut tähän hetkeen juuri se koira, minkä tarvitsin. Kun pentu tuli taloon, olin taas hetken hukassa - olihan edellisestä pennusta aikaa 8,5 vuotta. Ehdin stressata etukäteen sitäkin, että haluanko mä oikeasti koiran, ehdinkö mä panostaa siihen, mitä jos siitäkin tulee eroahdistuskoira.. Onneksi Voltti on ollut maailman helpoin pentu ja nyt siitä on kuoriutunut myös mulle aivan upea, uusi harrastuskaveri. Kuten sanottua, juuri se koira, minkä tarvitsin.

Viimeinen Aidanista otettu kuva, lopetuspäivältä, kun kävelin töistä kotiin koiran kanssa. Silmistä on jo pilke sammunut ja ryhti on kadonnut. :( Diagnoosi tuli niin yllättäen, etten saanut aamulla ketään töistä kiinni ja päätin ottaa Aidanin mukaan töihin. Aamun ensimmäinen asiakas ihasteli pallo suussa toheltavaa Aidania ja kysyi, että onko se vielä pentu, kun on noin vauhdikas. Oli tosi vaikeaa pidätellä itkua ja sopersinkin vaivoin, että ei se on jo 8-vuotias. Silloin olisi tehnyt mieli huutaa, että tajuatko että se kuolee tänään, miksi sen pitää kuolla, miksei se voi parantua. Kamala, kamala päivä - onneksi ihana työkaverini lupasi tuurata mua saavuttuaan töihin ja kerrottuani, että Aidan on kipeä.
Lähes tasan vuosi sitten jätin Aidanin eläinlääkärin pöydälle ja lähdin kotiin pelkän hihnan ja pannan kanssa. Nyt Aidan on taas kotona, kun sain tämän maalauksen valmiiksi. Maalaus tulee eteiseen kenkäkaapin yläpuolella, toivottamaan tervetulleeksi kotiin, mut ja vieraat. Kiitos Nani ihanasta mallikuvasta! Ja kiitos Aidan, kun olit mun <3 Terkkuja sinne taivaaseen ja pusuja Sandralle, äläkä kohella ihan kaikkia pilviä rikki. Ettei enkelit putoa.


13.1.2018

Retkikuumetta, varusteostoksia ja onnistuneet omatoimitreenit

Volttikääryle <3
Muhun on iskenyt ihan järjetön vaellus- ja retkeilyinnostus. Päivitin esimerkiksi kenkäni sellaisiin, joilla voi kävellä pidempiäkin matkoja, ja jotka on tarkoitettu ulkoiluun (gore tex-kalvo, nilkkaa tukeva malli yms). Sisäänajo on vielä menossa, ja olen kävellyt niin pitkään paskoilla lättäpohjakengillä, että mun jalat eivät vielä ole ihan tottuneet noihin. Mutta kevyet ne on, eikä ole pidemmilläkään lenkeillä varpaat puutuneet, kuten saappaiden kanssa!

Ostin myös teltan Verkkokauppa.comin alesta. Olen ehkä vähän seonnut. En malttais odottaa kevättä ja sitä, että pääsee retkeilemään! Tässä talviaikana toki voidaan käydä vaikka joku pidempi päiväretki Nuuksiossa, mutta yöksi ei voi jäädä, sillä neljän vuodenajan kamppeisiin en kyllä heti alkuun aio investoida. Olen muiden blogeista lukenut kateudesta vihreänä reissu- ja vaellustekstejä, mikä ei ole kauheasti helpottanut tätä kuumetta.

Volttikapalo <3
Eikä siinä vielä kaikki: Murren Murkinasta Voltti taas sai herkkuja, oman Pompan sekä Zeron lyhytvaljaat. Rahaa palaa, mutta siksihän mä käyn töissä, että voin rahoittaa vapaa-aikani.. Nämä ovat myös kaikki pitkäaikaisia hankintoja, takkeja ja (toivottavasti) valjaita ei tarvi uusia hetkeen, kun koira on jo iso. Pomppa testattiin heti tänään treenien jälkeen kotimatkalla, ja hyvältä vaikuttaa :) Nyt kun tuli pakkaset, mistä olen hirveän iloinen, on meidän treenihalli tosi kylmä. Voltti saa odotellessa pitää takkia, ettei se ihan jäädy ja kylmene. Toko ja temput ovat nimittäin tuollaisen hullun kanssa ihan riittävän repivää hommaa, vaikka lihakset olisivat sopivasti lämmenneet - saati sitten kylmillä lihaksilla.. Lisäksi olen nyppinyt tuota tosi paljon, siltä lähti kyljistä ja takajaloista melkein kaikki pentuvillat. Välillä oikein tukkoina, aaahhhh.
Tiimiväri! Luulis näkyvän :D Kuva lisätty tälleen jälkikäteen sunnuntain aamulenkiltä, kierrettiin golfkenttää ja rymyttiin pusikoissa. Aivan ihanaa, ja Voltti sai juosta niin paljon kuin sielu sieti!
Eikö ookki söpö! Eilisen pesun jälkeen Voltin päälakeen nousi tuollainen minitöyhtö xD
Alkuviikosta kävimme Kaisun kanssa katsomassa Lux Helsingin, oli ihan jees. Voltti pääsi mukaan, mutta olisi sen kyllä kotiinkin voinut jättää :D Hyvää harjoittelua toki ihmismassoissa kulkemiseen, mutta voi luoja miten paljon tuo kiskoi! Aivan järjetöntä. Koko ajan sai olla komentamassa ja nykimässä remmistä. Herkut oli mukana, mutta eipä niitä paljoa tarvinnut käyttää, kun pentu ei kulkenut yhtään nätisti. Ja minähän en lahjo koiraa kulkemaan lenkeillä nätisti, se saa luvan tulla se käytös ihan koirasta itsestään eikä siitä, että se ruuan toivossa tillittää mua. Tokoseuraamiset on sitten ihan erikseen. Kuvia otin muutaman, vaikken osaa hämärässä kuvata sitten yhtään - onneksi Voltti on söpö.

Otin sattumalta ihan saman kuvan ku mikä mun verhossa on (toi alempi kuva) :D

Toko

Tänään meillä oli siis kimppatreenit, tällä kertaa paikalla jopa kolme viidestä. Voltti oli ihan superkierroksilla, sillä olen ollut saikulla pari päivää ja aamulla laiskotti niin paljon, että erityisemmin ei ehditty lenkkeillä ennen treenejä. Aloitettiin jollakin random härväämisellä, ja sitten tehtiin jääviä. Istumiset oli hirmu nopeita ja sain käskyn jälkeen otettua pari askelta taaksepäin hidastamatta vauhtia, mutta maahanmenot oli huonompia. Voltti yritti pyöriä, peruuttaa, mennä jalan ali ja esitellä muitakin sirkustemppuja maahanmenojen sijaan. Ääntäkin meinasi tulla.. Kun homma meni ihan överiksi, laitoin koiran hetkeksi istumaan ja odottamaan, ja sen jälkeen alkoi sujua! Kohta kierrokset ja temppuöverit lähtivät taas nousuun, mutta jälleen istu+odota saivat pennun keskittymään ja tekemään mitä pyysin. Hyvä, mulla on joku konsti, millä rauhoittaa meno :D

in the shadows
Meitä oli hallissa kaikki 3 yhtä aikaa, enkä vielä luota Volttiin, joten se sai roikuttaa 2,5-metristä liinaa perässään. Ei näyttänyt haittaavan. Luoksetuloa treenattiin niin, että vein koiralle namin sen odottaessa paikallaan, vapautin namille ja kutsuin luo. Samalla tuli luonnollisesti paikallaolotreeni. Note to self: namialusta on näissä tosi pop, ellei halua odottaa viittä minuuttia, että koira löytää sen herkun.. Ensi kerralla siis niin.

Groovy, man!
Mun pitäisi myös päättää, mitä käskyä käytän luoksetulossa, nyt huusin joko "tule", "täällä" tai "voltti". Huoh! Lenkillä koiran vetäessä tänne-käsky saa sen tulemaan tosi hienosti vasemmalle sivulle seisomaan, joten ehkäpä sen voisi jalostaa tähänkin? Toki sivulletuloon ja stoppia edeltävään luoksaripätkään haluan eri käskyt, sillä musta on reilua kertoa koiralle etukäteen, mitä tuleman pitää. Luonnollisesti koiran pitää myös kuunnella mua, eikä se saa itse pysähdellä tai hidastella ennen aikojaan. Aidanille kuitenkin toimi tosi hyvin se, että se tiesi milloin tulee stoppi ja milloin se saa painella suoraan sivulle. Stoppia ennen se tuli koottua laukkaa odottaen pysäytyskäskyä, ja sivu-käskystä se kirmasi luo täysiä. Mä en tavoittele SM-tasolle, joten mun koirat saa laukata eri ilmeellä eri pätkät, kunhan nopeus on suunnilleen sama :)

Ruutuun otin treenikaverin avuksi. Ensin vein Voltin kanssa pallon yhdessä ja palkkasin sitä namilla mun mukana kulkemisesta, vähän piti varmistella kiellolla, ettei se ota palloa. Tämä ok. Kun koira juoksi mun luo leikkimään pallon kanssa, treenikaveri vei sen näkemättä toisen pallon odottamaan ruudun taakse. Voltti näki selvästi, kuinka laitoin pallon taskuun ja palkkasin sen namilla, mutta "missä ruutu"-käskyllä se käänsi katseen ruutuun, ja "ruutuun"-käskyllä se juoksi hippulat vinkuen ruudun läpi ja pallolle! Jee miten fiksu koira mulla on! Tai hölmö, kun olen saanut sen näköjään uskomaan, että ruudun takana kasvaa palloja :) Vika toisto tehtiin vielä ihan niin, että Voltti näki pallon viennin, ja tässä se karkasikin jo virittelykäskystä. Ihan sama, sillä oli hauskaa :) Treenikaveri nauroi, että se näytti olevan ilmassa koko matkan kun juoksi niin kovaa pallolle. Mun hullu lentävä karvamatto <3

Tää on Forumin jouluvaloista, kiitti kuvasta Kaisu!
Kiertämistä tehtiin tarjoamisen kautta, annoin Voltille kierrä-käskyn kun se selvästi oli menossa kiertämään. Kerran annoin käskyn liian aikaisin, ja silloin Voltti pyörähti ympäri, peruutti ja pyörähti uudestaan ympäri ennen kuin kiersi törpön. Palkkaa se ei saanut, ja seuraava toisto olikin hirmu hyvä! Seuraamiseen otin kepin ja naksun, ja se oli ihan jees. Pari kertaa Voltti harhautui jonnekin ihan muualle, mutta kun jäin seisomaan paikoilleni, se hakeutui itse takaisin oikeaan kohtaan. Tehtiin myös ilman keppia, sekin oli ok :) Kokeilin seuraamista niinkin, että mulla oli pallo kädessä, ja Voltti suoriutui oikein hienosti, ei pomppinut lainkaan ja selkeästi vähän ajatteli, mitä teki.

Ruutuun juoksemisen vastapainona treenasimme luonnollisesti odota-käskyä, perinteisellä pallolle juokseminen ja käsky-metodilla. Ensimmäinen stoppi oli hidas, mutta stoppi kuitenkin, joten palkkasin siitä. Tokan toiston jälkeen Voltti alkoi jo ennakoida pysähtymistä, joten lähetin sen pallolle ilman pysäytystä useamman kerran, kunnes se juoksi sinne taas kovaa. Ja sitten pari pysäytystä, oikein täpäköitä!


Että kyllä tuli taas treenattua koko rahan edestä, ja hauskaakin oli. Loppuajan Voltti istuskeli mun kanssa hallin reunalla katsomassa muiden suorittamista. Vaikeeta oli, mutta palkkailin hiljaa olosta ja lähinnä ignoorasin mölinät - paitsi silloin, kun koira seisoi takajaloillaan, nojasi remmiin ja huusi.. Treenatessa Voltti on ihana, mutta tuo odottelukäytös on kamalaa. Onneksi maanantaina on taas ohjatut treenit, niin tulee tuotakin harjoiteltua.

11.1.2018

Talla pohjaan, Jeesus ohjaa


Otsikon slogan pätee sekä valokuvaukseen että koirankoulutukseen. Ainakin Voltin mielestä.

SIIS OMG KÄSSÄÄTTEKS AURINKO HEI APUALOL KUIN EBIN
Sunnuntaina Espoon taivaan valtasi valoilmiö, joka sai ihmiset ja eläimet sekaisin, mukaanlukien minut ja Voltin. Olin laittanut herätyksen kerrankin ajoissa viikonloppunakin, sillä kuten kaikki muutkin näin tammikuussa, olen näköjään aloittanut uuden elämän (puoliksi vahingossa). Uudenvuodenpäivänä päätin kokeilla, kuinka pitkään pystyn olemaan ostamatta herkkuja kotiin. Uljaat muotoni ovat nimittäin olemassa ihan syystä, ja herkuttelu on viimeisen vuoden aikana riistäytynyt käsistä. Kaikki oikeastaan lähti siitä kun Aidan kuoli, ja loppua ei näkynyt ennen kuin nyt. Reilun viikon olen onnistunut kulkemaan herkkuhyllyjen ohi kaupassa, mistä olen aika hitsin ylpeä. Jännä nähdä, millaiseen tilanteeseen tämä testi loppuu, eli mikä on sellainen hetki, kun on aivan pakko saada ostaa suklaata.

JA SIT MÄ FLIPPAAN
Takaisin asiaan: lähdettiin sunnuntaiaamuna lenkille hyvissä ajoin nauttimaan auringosta, kuten puolet koko pääkaupunkiseudun asukkaista. Suuntasimme golfkenttää kohti, ja lenkin puoleenväliin asti räpsin ihan urakalla kuvia Voltista. Voltti meni täysiiiii. Se sai olla tosi paljon vapaana, mutta välillä joutui flexiin. Pari ikävää kohtaamista sattui: ensimmäisessä kultsu kirmasi golfkentältä meidän luo, kun rymyttiin reunalla olleessa pusikossa. Kenellekään ei käynyt mitään, mutta Voltti ei kuunnellut luoksetulokäskyjä :( nappasin sen sitten valjaista syliin sen haistellessa kultsua.

Kyllä kiitos herkku
Toinen kohtaaminen oli, kun hiukkasen treenasin temppuja Voltin kanssa lenkin loppupuolella. Aurinko paistoi matalalta ja näkyvyys vastavaloon oli olematon, mutta niin vain Voltti bongasi kauempana juoksevan jättiläiskoiran ennen mua ja lähti kirmaamaan sitä kohti pallo suussa. Kutsuhuudot kaikuivat kuuroille korville, mutta VOLTTI PERKELE!!! toimi, ja pentu teki uukkarin ja juoksi mun jalkoihin. Tyhmyyksissäni en huomannut sitä palkita kunnolla, mutta olihan sillä jo pallo suussa. Näistä kohtaamisista huolimatta oli aivan ihana lenkki!


Maanantain ohjatuissa treeneissä aloitimme purkamalla Voltista vähän energiaa eli harjoittelemalla juoksusta pysähtymistä. Voltti sai kirmata hallissa vapaana ja mä käskin sitä odottamaan. Ei ollut kauhean hyviä suorituksia ennen kuin tajusin käskyttää vähän terävämmin ja viskaamaan pallon nopeammin (veikkaan, että pallo aiheutti mua kohti valumista). Voltti oli myös tuhma ja kävi härkkimässä vuoronsa lopettanutta koiraa hallin reunalla, sai ansaitusti rähähdyksen ja juoksi hippulat vinkuen takaisin mun luo. Tyhmä Voltti, taisi siellä irtilenkillä tajuta, että toisia koiriahan voi härkkiä.


Toisena juttuna vähän ruutua, koutsi vei pallon ja Voltti haki sen pois. :D Yritettiin tehdä niin, että koira ei näe pallon vientiä, mutta se lurjus lunttasi mulla olleista nampoista huolimatta! Mutta taas mentiin täysii ruutuun. Ihan pieni piiip kuului ennen lähetystä, mutta itse liikkeessä ei onneksi tullut ääntä.

 Seuraavaksi seuraamista, kun pahimmat höyryt oli juoksutettu koirasta pois. Meni kivasti, loppupätkä tehtiin myös ilman keppiä ja sekin oli oikein hyvä. Koutsi käski palkata vaihtelevasti muutaman askeleen ja vähän pidempien pätkien välillä, sillä Voltti ennakoi jo palkan kohtaa pomppaamalla parin askeleen jälkeen.

Voltti esitteli kesken seuraamisen hienoa peruuttamistaan, joten loppuun kokeiltiin vähän luoksetulon stoppia niin, että Voltti saa kesken kaiken peruuttamiskäskyn. Kiva, kun tällä koutsilla on näitä vähän erilaisia lähestymistapoja liikkeisiin! Tiedän ainakin yhden koiran, jolle tämä taktiikka tuotti tosi hyvän pysähdyksen. Ideana siis, että pysähtyminen opetetaan peruuttamisen kautta: ensin koira käsketään kesken luoksetulon vain peruuttamaan, sitten peruuta+seiso, sitten seiso+peruuta. Muutama toisto kokeiltiin, ja meni hyvin heti kun mä laitoin kädet selän taakse enkä tehnyt ainaisia pakkoliikkeitä ja heilumisiani, jotka häiritsivät koiraa ihan hirveästi.. Mutta tämä menee ehdottomasti jatkotutkiskeluun ja -kokeiluun.

öhhöhöhö keppi
Saatiin myös kehuja siitä, että Voltti on kehittynyt hirveästi tämän kurssin aikana (loka-marraskuun vaihteesta). Niinhän se onkin :) kuulemma etenkin tuo seuraaminen on mennyt harppauksilla eteenpäin. Kiitos Kompassi-treenien ja siellä leikkimisen, Voltti toi mulle tällä kertaa palloa koko ajan syliin asti ja hyppäsi oikein vasten sitä esittelemään.

Voltti on kyllä hirveän ihana harrastuskaveri ja aivan älyttömän lupaava! Muistan, kuinka Aidan ei tämän ikäisenä malttanut leikkiä vieraissa paikoissa tai muutenkaan malttanut tehdä oikein mitään, ja siitä kuitenkin tuli tosi kiva ja innokas treenikamu. Nyt mulla on pentu joka on hulluna leikkimiseen ja herkkuihin ja osaa jo vaikka mitä ja haluaa näyttää, mitä osaa. Ihan mieletön tyyppi, ei parempaa voisi toivoa!